keskiviikkona, elokuuta 20, 2014

Kauneuden keskellä eläminen

Tapasin toissapäivänä vanhaa ystävää, joka asuu nykyään Ruotsissa. Ystävä sai identtiset kaksoset, ja olimme toisen ystävän luona niitä ihastelemassa. Tämä toinen ystävä, tuttu lapsettomasta elämästä, asuu nykyään miehensä kanssa käsittämättömän hurmaavassa jugend-kaksiossa Töölössä ja odottaa vauvaa. Tapaamisessa oli näitä tosi vanhan blogiskenen ystäviä, niitä, joihin tutustui nollaluvun loppuvuosina, jolloin kellään ei ollut lapsia ja moni eli sinkkuna, opiskellen tai töissä, ihanissa pikku kodeissa ruutuikkunoin.  Ihastelin tuota töölöläiskaksiota aivan erityisellä intensiteetillä, koska tajusin, että suurin osa ystävistä asuu nykyään käytännöllisissä lapsiperhekodeissa, joissa on iso hissi, parveke ja järkevät neliöt. Eikä erillistä, turkoosikattoista vessaa, hassun muotoisia huoneita tai hukkaneliöitä.

Samoihin aikoihin huomasin, että ammoin unohtamani Flickr-tilini on näemmä muuttunut maksuttomaksi, eli näin kaikki ne kuvat, joita latasin sinne vuosina 2007-2011. Tosin salasanaani en enää muista, joten en enää pääse katsomaan niitä priva-merkattuja kuvia. Flickr oli ennen Facebookia tärkeä sosiaalisen median osa, usein tuli luettua ystävien blogia Flickr-ikkuna auki toisella välilehdellä. Nykyään ihmiset laittavat kuvia feibuun tai blogeihin, silloin aikoinaan blogeissa oli lähinnä tekstiä.


Ne omat kuvat hätkähdyttivät kauneudellaan. Olen jotenkin unohtanut, millaista kokonaisvaltaisen kauneuden ympäröimää elämää elin silloin ennen lapsia. Asuntomme Kalliossa oli yksi kauneimmista koskaan näkemistäni, meillä oli ruutuikkunat, ikkunalaudoissa itse tehdyt mosaiikit, pienessä vessassa kattoon asti kiirivä seinämaalaus. Kukkamaljakoita, löytäliinoja, harvinaisia viherkasveja, koriste-esineitä. Minkään ei tarvinnut olla lapsiturvallista eikä esteetöntä, hassuille oikukkaille ratkaisuille oli tilaa. Ja oli aikaa! Aikaa esikasvattaa haluamiaan hyötykasveja, aikaa asetella epäsäännöllisen muotoisia  posliininpalasia esteettiseksi kokonaisuudeksi. Rahaa hankkia haluamansa tapetit ja palkata ammattilainen ne kiinnittämään korkeisiin huoneisiin. Kahden aikuisen vähäiset pyykit, jotka mahtuivat keittiön minipesukoneeseen. Koskaan ei olohuone ryöpynnyt pikkuvaatteita eikä roskis pullistellut vaipoista.

Istuttiin spontaaneja viinipiknikkejä Torkkelinpuistossa, työmatka kulki kaarevan magnoliakujan läpi, illalla ikkunasta saattoi nähdä tulitaidetta.

En halua sitä aikaa takaisin. Viihdyn omassa kodissani, nautin tilasta, parvekkeen tomaateista, hassun rumankauniista kotikaupunginosastani. Rakastan vehreää pihaamme, joka kantakaupungissa on todellinen harvinaisuus. En ole joutunut luopumaan ratikoista. Silti aina joskus haaveilen, että siellä kaukana tulevaisuudessa asun ehkä taas ruutuikkunakodissa, laitan pitsipöytäliinoja ja kukka-asetelmia, poltan kynttilöitä, paneudun tuoksupelakuihin. Pistän estetiikan käytännön edelle.