tiistaina, huhtikuuta 30, 2013

Messuilla

Alun perin ei ollut tarkoitus mennä lapsimessuille tänä vuonna. En siis jaksanut kysellä ilmaislipun perään (en kuunaan maksaisi 16 euroa siitä että pääsen ostelemaan ylihintaisia panineja ja sortumaan peikkokuosiseen joustofroteepipoon) mutta kun lauantaina sain tekstarin, jossa tarjottiin lippua, pyörsin pääni. Meillä on nyt perheen yhteinen säästökampanja, johon jatkuvat heräteostokset eivät kuulu. Oikeutin messureissun kuitenkin myös sillä, että saatoin ulkoistaa muutaman tarpeellisen hankinnan (sukkahousuja molemmille) messuille, kenties bongatakseni jopa jonkun hyvän tarjouksen.

Otin mukaan pelkän esikoisen, joka kolme- ja puolivuotiaana on jo varsin miellyttävää ja rauhallista seuraa, eikä vaunujakaan tarvitse mukaan. Lipsi on erityisesti ilman pikkuveljeään tai kaveriseuraa aika hillitty ja pikkuvanha äidin juttukaveri, joka kulkee säädyllisesti vierellä ja haluaa askarrella ja värittää ja esittää erilaisia visaisia kysymyksiä, kuten "miksi on vuodenajat". Kuuntelimme messuilla ensin Kengurumeininkiä, joka oli mielestäni aivan kamalaa tuotteistettua paskaa ja Lipsikin totesi pian "äiti, minua kyllästyttää tämä". Lähdimme vaeltelemaan ympäri messualuetta ja mietin mielessäni, kasvatanko Lipsiä osin tiedostamattani siihen ylimieliseen ulkopuolisuuteen, josta olen itse hartiavoimin pungertanut irti huomatakseni, että tavallaan oleilen siellä tosi syvällä edelleen. Koska lapsimessuthan tietysti edustivat minulle läpikaupallista, sukupuolitettua massojen vellontaa, jossa kuitenkin itse velloin mukana omine lapsineni. Eikä reissu ollut edes eka, olen tainnut olla lapsimessuilla tyyliin neljä kertaa, ekan kerran kun Lipsi oli vielä sikiö (tosin tällöin ensisijainen goali oli Lemmikkimessut ja Lapsimessut tulivat siinä ohessa, koin syvää hämmennystä ja ostin elämäni ekan lastenvaatteen, koon 50 ylihintaisen retronorsubodyn joka ei nelikiloiselle esikoiselle koskaan mahtunut - onneksi kuopus syntyi melkein puolet pienempänä, se piti norsubodya varmaan kaksi kuukautta) ja parilla viimeisellä kerralla useita tunteja putkeen.

Tuollaisen varhaisleikki-ikäisen kanssa oli kyllä mukavaa liikkua. Lipsi ei enää karkaile tai katoile ja jaksaa keskittyä asioihin. Pajulahden urheilukeskuksen (?) iso jumpparata oli ihan ykköshitti, pomppiminen, hyppiminen, loikkiminen ja tasapainottelu veivät pienen ihmisen ihan riekkuihin. Samoin erilaiset liukumäet ja pallomeret innostivat. Minua äitinä ärsytti todella pahasti monien lasten täydellinen kyvyttömyys jonottamiseen, härski töniminen ja kiilaaminen (ja sitä mukaa lasten äitien välinpitämättömyys). Lipsi, joka ei ole elämässään tottunut röyhkeydellä tai kyynärpäätaktiikalla etenemiseen, ohitettiin toistuvasti rumasti liukumäkijonossa, kunnes itku tuli. Lopulta ei auttanut kuin ruveta poliisiksi vieraille lapsille, homma, jota inhoan syvästi. Tuli taas sellainen tunne, että haluaisi pysytellä siellä omassa mukavien aikuisten ja mukavien lasten poterossaan, olla koskaan altistamatta omia jälkeläisiään röyhkeiden pikkunilkkien sikailulle. Vaan minkäs teet. Minua suojeltiin varmaan ihan liikaakin, ja tömäys koulumaailmaan olikin aikamoinen shokki.

Se mikä messuilla pisti ärsyttäen, oli vahva sukupuolittamisen henki. Tyttövärit, tyttöjen ja poikien lelut, ilmaiskrääsänä jaetut Legon dvd:t joista tyttöjen perhoskuvioitu versio on nimeltään Friends ja poikien versio on kielletty alle 6-vuotiailta sen sisältämän hurjan materiaalin takia. Moni Lipsin ikäinen tyttö oli puettu tylliin ja glitteriin kiireestä kantapäähän, pienet kultaiset läpipainetut korvakorut korvissaan. Myynnissä oli myös todella övereitä röyhelötyllihameunelmia, onnistuin onneksi ohjaamaan Lipsin sen kojun ohi. Ei minulla ole sinällään mitään röyhelötyllejä vastaan, koen ne vaan ensisijaisesti naamiais- ja roolivaatteiksi enkä halua pulittaa niistä neljääkymppiä. Olimme sopineet etukäteen että messuilta ostetaan Lipsille kesähattu. Olin täysin varautunut ostamaan pinkin Metsolan samettilierihatun, mutta lapsukainen yllätti minut valitsemalla keltaisen. Ihan kiva. Ei minulla ole mitään pinkkiäkään vastaan, kunhan se ei ole ainoa ja automaattinen vaihtoehto. Ällöä sukupuolittamista  nähtiin myös hammasharjateline-ankka-kojulla, jossa myyjäsetä lässytti eri värisistä kumiankoista mieleistään valitsevalle tytölle "sä varmaan haluat tän pinkin ankan, se on tyttöjen suosikki ja tietsä miksi? se on ainoa jolla on silmäripset!". Ei ihme että tytöt valitsevat pinkin, jos joku aikuinen kertoo että "kyllä kaikki muutkin tytöt tätä haluavat", hommahan on sitä myöten selvä. Ärsyttävää.

Sitten ihmeteltiin lautapelejä. Ja änkkäreitä. Kimblestäkin on nykyään änkkäriversio. Ennen kaikessa oli muumeja, nyt änkkäreitä. Huomasin myös, että kaikkein räikein retromuoti alkaa olla passe. Kimperipipot ja riemunkirjavat sienikuosit ovat nykyään vähän maalaisten juttu ja trendikkäillä perheillä on musta-valko-harmaa-keltaista graafista kuviota, bugikset ja Coston tupsuhatut. Tai oikeastaan sekin alkaa olla mainstreamia. Koska en ole mikään tyylihaukka, vaikka tykkäänkin spottailla ilmiöitä, en osaa sanoa tai ennustaa, mikä lienee seuraava trendi lastentyylissä? Sitten on näitä brändejä jotka pitävät aina pintansa, kuten Meandi. Vauvanvaunut tukkivat käytävän kun äidit dyykkasivat hikipäässä sydänpyllypotkareita. Samoin Metsolalla kävi kova kuhina ja sieltä mekin sen kalleimman hankintamme, kesähatun, teimme. Muuten rahaa meni säästökuurin takia ilahduttavan vähän, yhdet marakassit tuli hommattua ja tosiaan ne sukkahousut, messutarjouksesta. Toiset sukkahousut paljastuivat kotona legginseiksi, mutta ei se mitään.


keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2013

Listattua

Taas on paljon kaikkia kirjoitusaiheita ja teemoja pyörinyt päässä. Olen tehnyt epämääräisiä listoja niin Google Driveen, kalenteriin kuin omaan kämmenselkäänikin, mutta kaikista ei enää ota pirukaan tolkkua, mihin merkintä viittaa.

Listattuna bloggausaiheina on mm:

1. kaiken yllä killuu viimeinen myyntipäivä?

2. nyyt

3. äitiyden nelikenttä

4. Mielensäpahoittajat

5. you have right to remain silent

6. varo keskiluokkaa!


Mitähän kaikkea noista nyt tulisi mieleen?

1. viittaa kuolemanpelkoon ja siihen, onko sen olemassaolo tavallaan elämää syventävä ja herkullistava elementti? Tai ehkei pelkästään kuolemanpelkoon vaan tietoon siitä, että kaikki loppuu aikanaan, kevät loppuu, kotiäitipäivät loppuvat, imetys loppuu, nuoruus loppuu ja sitä rataa. Minusta tuntuu usein, että pääni yllä killuu sellainen "nauti nyt, kohta se on myöhäistä"-ajatus. En oikein tykkää siitä ajatuksesta, mutta toisaalta se ajatus pitää minut liikkeellä ja hereillä.

2. nyyt? WTF? Ei kyllä mitään hajua. Tulee mieleeni joskus ennen lapsia, kun kännissä aina sain nerokkaita bloggausideioita, kirjoitin kalenteriini "luuvu panurttani". En vieläkään tiedä mihin se viittasi.

3. Äitiyden nelikenttä viittaa siihen, että harva meistä äideistä mahtuu yhteen tiettyyn äitiyden lokeroon. Tunnen aika paljon äitejä, erilaisia äitejä. Jotkut ovat yleisillä kriteereillä varsin hörhöjä vaistoäitejä, mutta toisin kuin aiemmin kuvittelin, ainakin nämä jotka tunnen, ovat huumorintajuisia ja itseironisia eivätkä yhtään niin fanaattisia kuin pelkäsin. Toisaalta tunnen myös äitejä, jotka kavahtavat kaikkia ismejä ja bondaan heidänkin kanssaan hyvin, koska en itsekään oikein pidä ismeistä. Nuoruuden aktivISMI riitti, nykyään nautin sitoutumattomuudesta ja siitä, että saan vaihtaa mielipidettäni tarvittaessa. Ja vaikka olenkin perverssi taaperoimettäjä, perhepedissä nukkuja ja kotiäiti, olen samaan aikaan epiduraali- ja lääketiedefani, en halua kotiäideille lisää rahaa enkä pidä kotiäitiyttä työnä saati urana, aion laittaa lapseni ihan tavalliseen kouluun ja rokotan heidät aina kun siihen on mahdollisuus. Ja näinhän se menee, harva meistä tunnustaa tiettyä ideologiaa sataprosenttisesti.

4. Mielensäpahoittajat. Tämä liittyy itse asiassa kohtaan 6. eli Varokaa keskiluokkaa. Nykyään ihmiset pahoittavat jatkuvasti mieltään ja ilmaisevat sen äänekkäästi kuin kaksivuotiaat. Anu Silfverbergin Äitikortista lauma äitejä loukkaantui syvästi vaikkei edes lukenut koko kirjaa, Varhaiskasvattajien kielletyt tunteet -julkaisusta useampi Facebook-kaveri pahastui, koska oletti (myöskään kirjaa lukematta) että siinä tarhantädit vittuilevat äideille, jotka laittavat alle kolmevuotiaat hoitoon.   Kätevästi voi oman syyllisyyden ja kilpailuntarpeen ulkoistaa loukkaantumiseen ja tuohtumukseen. Humoristinen jääkaappimagneettikin voi pahoittaa mielen, jos siinä ivataan keskiluokkaa ja pyhää lapsiperhettä.Tästä aiheesta olisi niin paljon kirjoitettavaa, että taidan seuraavaksi tehtailla oman postauksensa.

5. you have right to remain silent eli The Miranda warning, se ritirampsu jonka poliisit luettelevat amerikkalaisissa sarjoissa pidättäessään roiston. Se on tullut monta kertaa mieleeni, kun olen kuullut lauseen "minulla on oikeus tunteisiini". Tuo läppä heitetään silloin, kun oma reaktio on kohtuuton, ilkeä, lapsellinen tai hyvin dramaattinen. Esimerkiksi ulkopuolisen silmissä täysin järjettömänä näyttäytyvän loukkaantumisen tai puskista tulevan raivonpuuskan jälkeen. Minulla on oikeus tunteisiini. Silloin tekisi mieli aina sanoa, että sinulla on myös oikeus vaieta tunteistasi. Sinulla on oikeus ottaa vastuu tunteistasi, etenkin jos olet aikuinen. Ystäväni joka tuntee terapiapuheen läpikotaisin sanoi tuossa taannoin, että "ihmisiä rohkaistaan terapiassa aina puhumaan tunteistaan ja patoumistaan avoimesti. Valitettavasti se tarkoittaa usein riitaa ja epäkohteliaisuutta suhteessa ulkopuoliseen maailmaan" (vapaa lainaus). Hear hear! Olenhan minäkin erästä punaista sohvaa aikoinaan kuluttanut ja soittanut sen jälkeen raivostuneita puheluita äidille. Mutta ne ajat ovat onnellisesti takanapäin. Omia vanhempiaan ei voi loputtomasti paskuuksistaan syyttää ja huonoa käytöstään oikeuttaa. Eikä lähisuhteitaan vastuuttaa loputtomaan analyysiin ja kipuiluun, ei vetää omaan myllerrykseen mukaan.

No oliskohan tossa jotain settiä? Oli mulla vielä muutakin, mutta pitää ruveta pukemaan lapsia ulkohommiin.


perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Välikausi jne

Olimme eilen puistossa melkein koko päivän. Oli ihanaa, aurinko paistoi, ei tuullut, oli tuoretta kahvia kupissa (kiitosta vaan Hups) ja lapsilla oli mahtavat meiningit meneillään. Esikois-Lipsin vedenpitäviksi mainostetut Vikingin talvikengät pitivät varmaankin juuri sen verran kuin niiden kuuluukin, mutta draamaa koettiin kahvilla kun sukkahousut olivat märät ja haalarinlahkeistakin olisi voinut suorastaan puristaa vettä pois. Onneksi kahvilaa sattui pitämään todella mukava neljän lapsen äiti, joka ratkaisi raivarin kuivaamalla sukkahousuja jossain kuivatuslaitteessa jonka jälkeen ne voitiin pukea päälle ja vaunutella kotiin. Kotiin tultua tarkistin heti Huuto.netin, jossa olin huutanut Ticketin fleece-kurapukua aivan erityisen super-ihanalla kuosilla. Harmikseni missasin huudon ja siitä suivaantuneena ostin nettikaupasta sitten kovan etsinnän jälkeen Celavi-merkkisen vuorillisen kura-asun.

Näitä välikausiasuja pitää lasten kanssa miettiä aika huolella. Koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen ja haluan aina minimoida kaiken irrallisen, tykkään valita all in one -tyyppisiä juttuja. Kestovaippahommissakin tykkään eniten AIO-vaipoista ja kaikki villahousu-jutskat ovat ihan evvk-kamaa meitsille. Olen valmis maksamaan ekstraa helppoudesta, joten pistin eilen tilaukseen myös Reiman välikausihanskat, joiden luvataan korvaavan kurarukkaset. Samasta syysta olen suosinut esikoisella ja vähitellen myös kuopuksella näitä vuorillsiia kura-asuja. Alunperin tutustuimme formaattiin sattumalta, saimme kaverilta halvalla sadetakkimateriaalia olevan, vuoratun housut ja takki -setin, joka osoittautui aivan pistämättömästi. Lipsihän oli päiväkodissa kun odotin Juhannuspoikaa ja päiväkodin työntekijät ylistivät kilvan asua, jonka päälle ei tarvitse pukea erillisia kurahousuja. Tästä intoutuneena hommasin Huuto.netistä Ticketin Rubber Rain with Fleece -kura-asun, jota Lipsi käytti käytännössä koko viime kevään ja syksyn ja joka nyt odottaa Juhannuspojan kasvua. Näitä fleecekumipukuja ei vaan löydä kovin helposti etenkään käytettynä, niillä on joku outo kulttimaine ja niitä myydään Stokkallakin vain syksyllä. Ja uutena ne ovat tietysti tosi kalliita. Olen itse niin ihastunut tähän helppouteen, että erilliset kurahousut tuntuvat aikamoiselta säätämiseltä. Tosin olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos asia minulle tarpeeksi hyvin perustellaan.

No mutta enivei, välikausihommat ovat kaikesta ennakkoasennoitumsestani huolimatta vähän vaiheessa. Lipsin asu on matkalla, molempien hanskat ovat matkalla, Lipsillä on suht sopivat kumpparit, Juhannuspoika tarvitsee kumpparit jotka eivät holahda jalasta. Haluaisin jotkut oikein heleän keltaiset tai muuten hassut kumpparit. Netistähän nyt löytää mitä vaan, mutta siinä on aina se odotusfaktori mukana. Ehkä hurautamme huomenna naapurikuntaan Prismaan, siellä on ilmeisesti tuplabonuspäivät (tästä revitään aina huumoria, tuplabonareita on aina jossain tarjolla, jee, NOT) ja noudamme samalla yhden Huuto.net-huudon. Tämmöistä kivaa suunnitteilla keväiseksi viikonlopuksi.

Odotan kovasti, siis todella kovasti, rakkaan ystävän häitä, joissa pääsen hippaamaan ilman lapsia. Ei tartte paljon välikautta funtsia!