torstaina, helmikuuta 24, 2011

Ajatuksia kotiäitiydestä ja elämänmuutoksista

Facebookissa ystävä harmitteli lapsesta äitiin tarttunutta flunssaa ja pohdiskeli, kuinkahan monta täyttä työviikkoa tänä vuonna saa täyteen. Tsemppaavien ja myötäelävien kommenttien joukossa oli yksi, lakoninen miehen toteamus: "Alle kolmivuotiaan lapsen paikka on kotona". Näin punaista ja niin näytti näkevän moni muukin. Kommentteja kertyi, mutta tämä tahditon mieshenkilö ei tullut piiruakaan vastaan (kuten naiset usein väittelyissä tekevät) vaan korosti omahyväisesti omaa koti-isyyttään. Jossain vaiheessa oli pakko lopettaa vänkääminen, Facebook ei ole alusta millekään periaatteellisille väittelyille etenkään kenenkään toisen seinällä. Luulen, että osa tuota tökeröyttä oli juuri kommentoijan sukupuoli: luultavasti jokainen vähänkin empatiakykyinen äiti kantaa omista valinnoistaan juuri sen verran syyllisyyttä, että osaa asettua toisen asemaan ja tajuta, ettei lastenhoidossa ole mitään yhtä, jumalan määräämää totuutta. Ellei sitten kyseessä ole Nina Mikkonen tai anonilli blogien kommenttilaatikossa (hykertelen taas tyytyväisyyttäni siitä, että olen jo vuosia sitten blokannut Lupiinista anonyymikommentit: ei urpoja puska-ampujia ikinä meitsin kommenttilaatikossa!). Tästä muistuu mieleeni toinen Facebook-huomio, jossa eräs ystävä oli menossa katsomaan sairaalaan äitiä ja vauvaa ja oli viemässä tuliaisiksi piccolopulloa samppanjaa. No, eikös joku äijä ollut siellä moralisoimassa että "alkoholi menee suoraan äidinmaitoon, ja sitten maidossa voi olla jopa 20 prosenttia alkoholia." Meinasin melkein kommentoida, että hei, kiitos mahtavasta liikeideasta, alankin tehtailla lähituotettuja valkovenäläisiä omasta maidostani, jos keho tosiaan toimii noin. Kaikki imettäneet äidithän tietävät, että alkoholi ei muuta äidinmaitoa viininvahvuiseksi sitten millään.

Nyt kun Lipsi on aloittanut tarhassa, olen ainakin juuri tällä hetkellä sitä mieltä, että ratkaisu oli hyvä koko perheelle. Lipsi on sopeutunut tarhaan niin hyvin, että hoitajatkin ovat erikseen kehaisseet, vaikeampaa sopeutuminen on ollut minulle. Lipsillä on jo tarhakavereita ja tarharutiinit. Syöminen on vähän takkuillut ja unille menemiseen menee aikaa, mutta niin se on ollut kotonakin. Ja rehellisyyden nimissä, tämän uskallan tunnustaa puhuttuani ystävän kanssa ja tunnistettuani ihan samoja keloja, että olen helpottunut, kun joku muukin luo Lipsille rutiineja. Rutiinit eivät ole äitinä mitenkään vahva puoleni, valitettavasti, meillä ei noudatettu kellontarkkoja ruoka- tai uniaikoja tai jaksettu tiettyinä hetkinä panostaa lapsen aktivoimiseen. Nämä ovat varmaan omistautuneen kotiäidin silmissä tosi raskauttavia seikkoja, mutta onneksi meille epätäydellisillekin äideille sallitaan lisääntyminen, rakastammehan mekin lastamme vaikka emme ostakaan heille kolmea erilaista hammasharjaa jo vauvaikäisenä ja käytä hereilläoloaikaamme jatkuvaan preppaamiseen. Muutenkin tunnen joskus syvää turhautumista lapsen jatkuvaa koulimista kohtaan: jos joku asia on alkanut sujua hyvin, ei vaan jaksaisi heti alkaa repiä asiaa aivan toiseksi. Tämä koskee meillä esimerkiksi tuttipulloa: Lipsi on tuttipullotyttö edelleen ja tunnen asiasta aina väliin huonoa omatuntoa ja aina väliin eksyn myös lukemaan tuomitsevia juttuja tuttipullon käytöstä, mutta sitten kohautan harteitani. Tuskin se sitä enää eskarissa syö. Tuttia Lipsi ei ole syönyt hampaiden tulon jälkeen (hän alkoi hylkiä sitä itse joten minulla ei ole tähän osaa eikä arpaa) ja ihan helpottavaa niin, ei tarvitse sitten jossain vaiheessa käydä läpi uuvuttavaa luopumistaistelua. Mutta silti katson oikeudekseni ärsyyntyä kirjoituksista, joissa tutin käyttö tuomitaan jonkun äidin toimesta ja verhotaan tuomitseminen "ihmettelyksi" siitä kun perhekerhossa taaperolla on tutti suussa, hui. Siinä vaiheessa tekisi mieli kehottaa ihmettelijää hommaamaan se paljon puhuttu elämä, vaikkapa jotain päänsisältöä äitiyden ulkopuoleltakin.

Minua alkoi kotiäitiyden loppuvaiheessa vaivata voimakkaasti ajatus siitä, että en osaa ottaa tästä kaikkea irti. Silmäiltyäni mammablogeja, joissa lapsen vaatteet on viikattu värijärjestykseen maalaisromanttiseen Ikea-hyllyyn, tajusin, etten osaa enkä halua osata tietynlaista äitinä olemisen tapaa, tuntisin itseni falskiksi, epärehelliseksi ja jonkinlaista syvintä itseäni pahasti petkuttavaksi ruvetessani täyspäiväiseksi söpöstelijäksi. Ilmiselvästi joku tulee onnelliseksi vaatepinoista ja nettishoppailuista, onnea heille, mutta minä en. Kotiäitiys on muutenkin viiteryhmänä aivan liian laaja minkäänlaiseen yleiseen samaistumseen ja kun lähimmät äitiystävät alkoivat suuntautua takaisin työelämään, alkoi oma elämä tuntua todella tyhjältä ja jotenkin ontolta. Päivästä toiseen siivoamista, luuttuamista, syöttämistä, pukemista, hajanaista nettisurffailua, vaeltelua kaupungilla. Perhekerhot ja muskarit täyttämässä vain murto-osan ajasta. Kun tyhjyyden tunne alkoi muuttua ja syvetä ja muistuttaa masennusta, hakeuduin aktiivisesti työelämään. Vaikka tässä kyseisessä tapauksessa tulotasomme ei noussut ja elämään tuli kosolti säätöä ja sählinkiä ja liikkuvia osia, elän mieluummin multitaskaten ja hiukan stressaantuneena kuin sohvalle nujertuneena kotirouvana. Tiedän hyvin, että monille kotonaolo lasten kanssa on ihana elämänmuutos jota haluttaisiin jatkaa vaikka kuinka pitkään ja itsestäkin ajatus vapaasta kesästä mökkeineen Kauppatoreineen tuntuu houkuttelevalta, mutta talvi ja kaamos pelkkää lapsiarkea raskauttavalta. Nämä ajatuksethan eivät tietenkään muuta sitä tosiseikkaa, että perheen lisääntyminen on ajankohtainen juttu, jotenkin kuvittelen että vauva-arki toisen on taas ihan erilaista, etenkin kun aion pitää Lipsin osittaisessa päivähoidossa silloinkin. Tällaistahan pitävät jotkut aivan hirviömäisenä ratkaisuna, minä ja tuntemani kahden lapsen vanhemmat taas hyvänä ja toimivana ja luotan luonnollisesti jälkimmäiseen.

Ehkä kotiäitiyden pitkässä jatkumisessa minua pelottaa myös ajatus miehen ja naisen maailmojen ajautumisesta täysin erilleen. Tiedän useampiakin perheitä, joissa maksellaan valtavaa asuntolainaa ja mies tekee siksi pitkää päivää, reissaa jatkuvasti ulkomailla ja koko kodin pyörittäminen on kotiäidin harteilla vuodesta toiseen. Toimii varmasti aikansa ja henkilöstä riippuen pidempäänkin, mutta entäs sitten kun nainen kuitenkin jossain vaiheessa lähtee takaisin työelämään? Miten kotityöt silloin jaetaan? Tuntevatko mies ja nainen enää toisiaan? Tunteeko mies lapsiaan? Voi olla että tunteekin, si sillä, itselle tuo kuvio näyttäytyisi vain tosi raskaana. Itse en kestäisi edes sellaista ratkaisua, että lapsenhoito olisi jaettu miehen ja naisen välillä siten, että nainen tekee aamu- ja mies iltavuoroa, lapsi on kotihoidossa mutta näkee vain yhden vanhemman kerrallaan. Haluan elää perheenä.

8 kommenttia:

  1. Miksiköhän kaikilla on aina kamalasti mielipiteitä siitä mitä ja miten naisten pitäisi hoitaa tuo lyhyt, muutaman vuoden mittainen pikkulapsivaihe. Neuvominen alkaa jo raskaana ollessa. Kaikki kyselevät kauanko aiot olla kotona, minne hoitoon jne., ja me naiset tunnemme velvollisuudeksemme tilittää suunnitelmamme ja ratkaisimme taustoineen avoimesti jokaiselle kysyjälle. Ja olemme sitten herkkinä siitä, minkä vastaanoton ne saavat. Eihän miestenkään ratkaisuja ihmetellä tai puida yhteisesti, pitävät sen parin viikon isyysloman nyt tai myöhemmin, ovat kotona tai töissä tai sitten eivät.
    Minulle on ollut koko ajan tärkeää, että elämässä on myös lapsivapaita vyöhykkeitä. Niitä voi olla vaikea järjestää, mutta työkin on sellainen. Vaikka se ei olekaan mikään luksusvalinta vaan hyvin pitkälti taloudellinen pakko.

    VastaaPoista
  2. "Alle kolmevuotiaan lapsen paikka on kotona" saattoi olla läppä!

    Edelleen niin harva mies on koti-isänä, että siihen hommaan ryhtyminen vaatii jonkinmoista itsetuntoa. (Ellei sitten vaimon palkka ole selvästi parempi tai mies itse työtön.)

    Hyvin paljon mahdollista siis, että koti-iskä haistattaa p:t kaiken maailman ikiaikaisille käsityksille vanhemmuudesta. Jos niin on, hän ei varmaankaan tosissaan syyllistä ketään.

    Moni äiti on mestari syyllistymään jopa silloin kun syyllisyystaakkaa ei kukaan ole tarjoamassa.

    Se on vain tulkintaa mikä nousee omasta syyllisyydestä, kun jossakin sisimmässään tuntee tekevänsä väärin kun ei noudata niitä ikiaikaisia äitimyyttejä.

    Se onkin mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi, että miksi niin on, jos on.

    VastaaPoista
  3. Et ehkä usko tätä, mutta alkoi melkein ITKETTÄÄ tuo 'alle 3-vuotias kotiin' juttu ja sitten tuo minishampanjapullo juttu!! :( Jotenkin - vaikka niiden aihepiiri oli mulle lapsettomalle vieras - tuo ASENNE, se täysi 100% varmuus oman toiminnan oikeellisuudesta ja muiden vääryydestä oikein viilsi sisintä.

    Mulla ei siis henkilökohtaisesti ole MITÄÄN sitä vastaan, että ihmiset kokee oman toimintansa oikeaksi. Mutta se, että kuvittelee sen olevan yksi ainoa oikea tapa KAIKILLE.. se edellyttää tietynlaista luonnetta ja usein sellaista mä vieroksun!

    Miksi muuten näissä lastenhoitokeskusteluissa ei koskaan tunnuta sivuavan sitä tosiasiaa, että pienet ihmisetkin oikeasti on heti alusta lähtien tietyllä omalla temperamentilla & persoonalla varustettuja? Eli yksi tapa ei todellakaan sovi kaikille, koska jo lapset ovat erilaisia! Joku lapsi sopeutuu tosi nuorena tarhaan ja toinen tarvitsee pitemmän kotihoidon. Miksi tätä ei voida myöntää??? Ihan niin kuin me aikuiset olemme erilaisia! Miksi erilaisuuden kunnioitus sujuu vain juhlapuheissa, edes läheisten kesken se ei välttämättä toimi käytännössä yhtään? :(

    Tuo on muuten erittäin aiheellinen pelko, että mitäs käy kun nainen pitkän kotihoitojakson jälkeen menee töihin [edellyttäen että siis saa töitä..] ja sen jälkeen pitäisikin kotityöt jakaa. Ei välttämättä onnistu enää niin helposti. Me ihmiset kun tunnetusti olemme sellaisia, että saavutetuista eduista emme helpolla luovu. Emme ainakaan ilman marinaa. ;)

    VastaaPoista
  4. Aye Aye Captein, monta monituista tuttua pointtia. Alan tosin olla niin kyllästynyt koko tämän aiheen vatkaamiseen, että lapsi hoitoon vaan ja omaan kaaliin luotto siitä, että me sitä pikku natiaista rakastamme ja kasvatamme hänestä luottavaisen ja hyvällä itsetunnolla varustetun kansalaisen, vaikka hän nyt viruukin viereaan tädin huomissa ennen sitä kuuluisaa kolmivuotispäiväänsä. Tarkoitan lähinnä sitä, että tämä aihepiiri on kyllä loppumaton suo, jos alkaa itselleen etsiä aukotonta perustelua suuntaan tai toiseen.

    Eniten myös minua, kuten esim. Veelaakin ihmetyttää juuri se, että ihmisillä on tästä aiheesta superfakkiutuneita mielipiteitä tolkuttomasti, vaikka kyseessä on vain yksi asia pienen ihmisen kasvun taipaleella. Ihan samalla kriittisellä silmällä voisi tarkastella myös sitä, millaisia ne olot siellä kotona sitten oikeasti ovat.

    Mitä tulee tuohon omaan persoona-analyysiin, olen kovin samoilla linjoilla. Jos ei ole kotiäitityyppiä siinä mielessä, että tosiaan nauttii jatkuvasta kuopsutuksesta, kodin laittamisesta, kevätverhojen värkkäyksestä ja lakanoiden silityksestä, monivuotinen ralli voi olla kidutusta kaikille. Sekään kun ei tarkoita, ettei rakastaisi lastaan tai ajattelisi tämän parasta. Minä viihdyn kotona periaatteessa juuri neidin takia ja rakastan tiettyä aikatauluttomuutta ja ohikiitäviä päiviä, mutta minulla on jatkuvasti huono omatunto kaikesta siitä, mitä pitäisi tehdä, kun kerran kotona olemme. No tätä huonoa omaatuntoa ei tietysti tarvitsi olla, kun sen kodin ei tarvitse olla tip top, mutta minä en ainakaan osaa tätä tunnetta välttää. Jonkinlainen tyhjyyden tunne tässä hommassa on siis meikäläiselläkin ja pidän työbreikkiä tärkeänä jaksona itselleni, että osaan taas asennoitua kotielämään toisen natiaisen ja molempien kanssa. Ehkä meillä naisilla nämä primitiiviset MAslowin hierarkian itsensä toteuttamisen tarpeetkin ovat vaan hieman eri tasoisia. Toisille tämän tarpeen tyydyttää koti, toiset tarvitsevat siihen vielä muuta päälle.

    Mun täytyy vielä sanoa, että tässä omassa kärvistelyssäni on ollut oikeasti tosi mukava lukea sun hyvin jäsenneltyjä perusteita samassa tilanteessa ja samantapaisista ratkaisuista nyt ja tulevassa muuttuvassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  5. Asiaahan sun teksti jälleen oli.

    Hatara käsitykseni on, että teidän Lipsi ja meitsin Matt olisivat about samaa ikäluokkaa. Meillä juodaan tuttipullosta edelleen. Nokkamuki tuli käyttöön jo osin, mutta sitten tuli yskä ym.: nenä tukossa tuttipullo oli mukavampi käytössä. (Liekö sieltä tullut helpommin neste ulos?) Niinpä nokkamuki otetaan käyttöön uudestaan kohtapuoliin. Mutta ihan poitsun tahtiin mennään. :) Kyllä tässä maailmassa ehtii myöhemminkin...

    Meillä imutellaan myös tuttia, enkä mä edes harkitse vieroittamista, vaikka suu on täynnä hampaita. :D

    "Mutta silti katson oikeudekseni ärsyyntyä kirjoituksista, joissa -- "

    Kuulostaa tutulta. Huomaan ajattelevani usein samoin - asia vain vaihtelee. Jokin juttu ei juuri minua kosketa, mutta silti ottaa aivoon. Ehkä eniten hermostuttaa siksi, etteivät kaikki ole yhtä (itse)varmoja äitiyden tiellä ja voin vaan kuvitella, miltä tuntuu... huh...

    Ja juuri tuo! Että enhän minä ketään _tuomitse_ kunhan tässä _ihmettelen_! Aijai, savu nousee jo korvista. >:(

    Ihanaa kevään jatkoa! <3

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanaa että Lipsikin on tuttipullotyttö! =) Maud on pian 10kk eikä ole oppinut nokkamukia, vaikka kaverien lapset on sitä käyttäneet jo 4kk... =/ Mutta eipä Maud osaa vielä ryömiäkään, mikä se kyllä ahdistaa enemmän kuin yksi muki. =(

    Minä olen ihan tuon hoitoon vai kotona -jutun ulkopuolella kun olen työelämänkin ulkopuolella ollut vuosia. =) Sen sijaan kaikki kaverini olisivat halunneet olla kotona pitempään kuin äitiysloman, mutta eivät voineet, kun oli se asuntolaina sun muuta eli oli pakko mennä töihin. Mulla ei itse asiassa ole edes kunnollista mielipidettä koko asiasta, eiköhän se mene niin kuin muutkin asiat että kukin perhe katsoo kohdallaan mikä heille sopii.

    Minä olen yh kun isä asuu muualla ja on aina töissä, en pääse ilman lasta minnekään, usein koko yh-elämän ärsyttää ja tulee sääli lasta, kun näkee niin vähän isäänsä, mutta toisaalta viihdyn kyllä kotona kotitöitä tehden.

    Kun oot anonillit blokannut ulos, niin voisiko sen nimi+URL -vaihtoehdon lisätä kuitenkin? Kun en osaa tehdä tuosta käyttäjätilistäni julkista ja joka tapauksessa ei blogini ole bloggerissa vaan vuodatuksessa, niin saisin minäkin osoitteeni näkyviin. =)

    VastaaPoista
  7. Pentele, kirjoitin tähän jo eilen vastauksen, mutta sitten Blogger ei voinut toteuttaa pyyntöäni! Opinpahan kirjoittamaan vastaukset ensin texturiin.

    Veela, niinpä niin. Tavallaan olen tosi väsynyt tekemään tiliä näistä jutuista. Yllätyin kun jopa feministiäitien listalla joku äiti alkoi heti tietää paremmin, mikä pienille lapsille noin universaalisti sopii ja moitiskeli meitä MLL:n kotihoitoa ylistävästä julkaisusta ärtyneitä turhasta syyllistymisestä. Mikä oli luonnollisesti varsin ristiriitaista. Turhasta syyllistymisestä voi moitiskella aina silloin, kun oma sädekehä hohtaa puhtauttaan. Esim mä voisin ihan hyvin repäistä tähän, että "miksi ihmiset angstaa imetyksestä, mä imetin vuoden", mutta koska en ole empatiakyvytön nilviäinen, en tee sitä :D

    Lapsivapaa vyöhyke elämässä on tärkeä, vauva-aikana sitä ei sillai kaivannut (paitsi tietty baari-iltojen muodossa aina joskus), mutta nyt intuitiivisesti tuntuu, että kaikilla perheenjäsenillä on hyvä olla oma elämänpiirinsä, ettei ihan koko aikaa vietetä yhdessä kuin sormet lapasessa.

    Hoo Moilanen, ei se kyllä ollut läppä. Mutta koti-isyys on tosi jees ja peukuti, voisin kuvitella että se on monelle etenkin pitkään työelämässä olleelle miehelle ihan uusi maailma. Meillä oli muskarissa pari koti-isää ja heitä tapasi joskus perhekerhoissakin, mietin aina joskus kyllä, että koti-isällä on varmaan tavallaan vielä yksinäisempää kuin kotiäideillä, kun ei voi jauhaa synnytyksistä ja imetyksistä kanssaäitien kera :)

    Suklis, totta, olisi tosi tärkeää kaikkien perheiden toimintaa arvioidessa ottaa aina huomioon yksilölliset erot. Lipsi on niin aktiivinen, ulospäinsuuntautunut ja touhukas pieni olento, että minusta ihan todella tarha tarjoaa hänelle tällä hetkellä enemmän kuin itse jaksaisin tai osaisin. Jos hän olisi arka ja vetäytyvä, olisin varmasti miettinyt hoitokuvionkin toisin. Mulla on itsellä sellainen ala, että vaikka neljän vuoden aukko CV:ssä olisi aikamoinen haitta tulevan työnhaun kannalta. Tämänhetkinen duuni on pätkä ja hyvä niin, se sopii mulle juuri nyt.

    VastaaPoista
  8. Mama, joo, mullekin on tullut pikku hiljaa saturaatiopiste vastaan, että kun tämä ratkaisu toimii meille niin ihan aidosti paskat siitä mitä joku niinamikkoslainen miettii, ei vaikuta meihin. Mä nautin kotonaolosta esimerkiksi siinä mielessä, että oli hauskaa tehdä ruokaa alusta asti itse joka päivä ja ehtiä vaikka ekokauppaan, joka on huonosti auki. Mutta omaa äitiyslomaa leimasi aika vahvasti massiivinen julkisivuremontti ja tajuan nyt, millaisessa pimeässä luolassa elelin harmillisesti juuri sen ajan, kun kotielämästä olisi saanut nauttia. Tämä on ollut osasyynä siihen, että ajatus tulevasta muutosta (kotia ei vielä ole) ei vihlo aivan niin kovasti, koska rakasta 20-luvun kotia on tullut katseltua sisältä käsin nyt jo ihan liikaakin.

    Mammabloggaaja, jee, muitakin tuttipullisteja :) Lipsi käyttää nokkamukia lähinnä taaperotaiteen tekoon ja vaikka meillä onkin olevinaan kulttuurikoti (heh hee), velli-installaatiot lakanoissa on jo niin nähty! Mua myötä-ärsyttää äitiydessä moni asia, kuten vaikka tosi vaahtosuinen perhepetihehkutus. Meillä nukutaan perhepedissä ja se toimii ja on ihanaa, mutta en silti pidä sitä automaattisesti parhaana ja suorastaan elintärkeänä ratkaisuna kaikille lapsille. Se toimii meillä ja on otettu käyttöön laiskuuden takia eikä siksi, että uskoisin varhaisen vuorovaikutuksen menevän pilalle muuten. Sama imetyksen suhteen, samastun helposti pulloäiteihin (mikä sana!) vaikka meidän imetys meni sitten loppuviimein oikein kivasti. Joku väärän koivun takaa katsomisen tarve on säilynyt vahvana ja hyvä niin, empatiakykykin ehkä säilyy sillai. Ihanaa keväistyvää sinne ja <3

    Ofelia, hehee, näin nämä menee, vertaistuki on aina helpotus. Noi liikkumisjutut tuntuu olevan valtaisan yksilöllisiä, onneksi on yleensä niin, että parivuotiaat ovat ihan samassa pisteessä, sitä ennen eroja voi olla tosi paljon. Ja mun nähdäkseni myöhemmin liikkuvat elää ne liikkumisvaiheet paljon nopsemmin läpi kuin aikaiset linnut. Ai mulla on sellanen nimi-url-judanssi? En oo tiennyt, teen asialle heti jotain :)

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!