tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Kirpputoreista

Heti alkuun kerron, että Lupiinin hiljaisuudelle on syy: minulla on nykyään toinenkin kirjoitusfoorumi. Kirjoitan yhteisöblogia eräiden perheellisten ihmisten kanssa. Blogi on salasanan takana ja kirjoitettu jääkin sinne ja luulen, että keskitän Lipsiä koskevat jutut jatkossa suljetummalle areenalle. Saatan kyllä kirjoittaa hänestä täällä Lupiinissakin, aika näyttää. Mutta voih, kyllä Lupiini onkin kitulias nykyään, muistuttaa niitä tienpientareilla parhaillaan nähtäviä odelma-lupiineita, kakkossatoa joka kukkii uudelleen myöhään syksyllä, jos olosuhteet sallivat. Äääääh miten ontuva vertaus, mutta nuo toista kertaa kukkivat lupiinit ja muutkin kukat ovat aina kiehtoneet minua: ne ovat samoja kukkia, mutta jotenkin väärässä paikassa, kalpeina ja kituliaina ja vähän omituisina, liian lyhyinä ja harvoina.

Mutta syyskukat ovat kyllä hienoja! Olimme perheen kanssa toissa sunnuntaina Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja päädyimme lumoutumaan vauvanpäänkokoisista, fraktaalimaisista daalioista joiden hehkuvat värit olivat niin liioiteltuja, että maalauksissa niitä ei uskottaisi todeksi. Myös eräs hyvin kummallinen kasvi, syysmyrkkylilja, joka näyttää laonneelta krookukselta ilman lehtivihreää, kukkii nyt paitsi Kaisaniemessä myös Koskelantien varressa. Kannattaa katsella sillä silmällä, kasvin kalpea liila on jotenkin aavemainen ja pimeässä hohtavan oloinen väri.

Olemme myyneet ystävän kanssa tavaraa pois itsepalvelukirppiksellä. Kamaa poistui varsin mukavasti ja onnistuin myymään pari kallistakin juttua, kuten Hotslings-kantoliinan. Kirpputorit ovat kyllä aivan loistava ilmiö ja nykyään aivan salonkikelpoisia. Olen itse oikeastaan aikamoinen kirppis-edelläkävijä, aloin käydä 12-vuotiaana pikkukaupungin kahdella uskonnollisella kirpputorilla haalimassa puhvihihaisia paitoja, hameita ja muuta Anna Ystävämme -tyyliin sopivia vermeitä. Käydessämme vanhempien kanssa pari vuotta myöhemmin Lontossa, meinasin nyrjähtää onnesta Camden Townin kirpputorialueella: korttelikaupalla käytettyjä vaatteita, hippikrääsää ja kuriositeetteja. Minusta on kuvakin, pengon siinä maanisesti vaaterekkiä, jossa ryöppyää kirjailtuja kaftaaneita, 60-luvun printtikuvioisia mekkoja ja sähkönsininen tyllihame. Minulla on kuvassa päässäni Lontoosta ostettu, afrikkalainen pillerirasiahattu eli ns Arja Koriseva -hattu (hyyyyyyyiiii). Ostin kirpputorilta sinisen, pyöreän maljakon jonka kyljessä on suuri ruostetahra ja joka oli siksi hyvin halpa. Maljakko on minulla vieläkin ja pidän sitä harvinaisen kypsänä ostoksena 13-vuotiaalle (vastapainona Koriseva-hatulle).

Edellinen lama 90-luvulla poiki valtavan määrän kirpputoreja. Pikkukaupungissa alettiin järjestää useammassakin tyhjäksi jääneessä liiketilassa kirppiksiä ja kävimme äidin kanssa aika usein myymässä niillä. Olemme aina tykänneet kauniista tavaroista ja toisaalta ahdistuneet liiasta tavarasta, siinäpä hyvä sykli ikuiselle kirppistelylle: yleensä meille kävi ja käy niin, että kirppikseltä tulee ostettua enemmän tai vähemmän tavaraa, vaikka kuinka olisi mennyt pelkästään myymään. Kun aloitin lukion, suunnilleen puolet Porthaninkadun liiketiloista, entisistä kiinteistövälitysfirmoista ja tilitoimistoista muuntui kirpputoreiksi. Kirppareilla tuli käytyä aina hyppytunneilla, tosin muistaakseni tavara oli silloin aikamoista täyhkää: äkkiä köyhtyneiden rouvien entisiä luksusteluvaatteita ja vanhoja kasetteja. Vaikka lama meni ohi, osa kirpputoreista jäi ja niillä käyminen ei ollut enää merkki köyhyydestä. Makasiinien kirpputori oli loistava paikka, jossa myimme äidin kanssa monta kertaa ja josta oli käytännössä mahdotonta lähteä ilman löytöjä.

Itse en ole koskaan erityisesti kuitenkaan tykännyt kirpputorilla myymisestä. Äitini rakastaa sitä, hän on synnynnäinen kauppias ja viihtyy myymisen ja ostamisen ilmapiirissä. Minä taas pitkästyn ja ennen kaikkea ärsyynnyn: kun aiempina kesinä myimme äidin kanssa Hietsun torilla useaan otteeseen, alkoi kirpparillakävijöistä erottua muutamia tuttuja hahmoja, originelleja ihmisiä, joita suurisydäminen ja kaikkia rakastava kirpparimyyjä pitäisi varmaan elävinä esimerkkeinä maailman ihanasta monimuotoisuudesta, mutta minä en osannut ajatella muuta kuin että jeesus, mikä pain in the ass taas täällä penkomassa, kyselemässä, sekoilemassa ja tinkaamassa, ja tuolle minun pitää olla ystävällinen ja nöyrä, vain koska seison myyntitiskin toisella puolen. En myöskään oikein tykkää tinkaamispelistä: myyn kaiken lähtökohtaisesti alihintaan, koska en ole rahalle perso ja päämotiivini kirppaukseen on päästä tavarasta eroon. Ja kun eurolla kauppaamaani koristeellista lautasta moititaan "liian kalliiksi" alkaa pinna kiristyä ja naama vetäytyä äkäiseen kurttuun. Ja sehän ei taas ole kirppiksellä lainkaan tarkoitus. Inhoan sitä, kun minussa melko vahvana olevaa perushyväntahtoisuutta ja myötäilevyyttä käytetään selkeästi hyväksi ja sitten lakkaankin olemasta hyväntahtoinen saman tien. Niin joo, ja kun nyt ärsyttäviä kirppisilmiöitä perata alettiin: yksi naurettava ilmiö on myyjät, jotka myyvät tuotteita ostohintaan, "koska mä oon käyttänyt tätä hametta vain kerran niin pyydän siitä saman 20 euroa kuin millä sen ostin". Ihan perustason markkinatalouttahan on, että kun tavara kaupassa vaihtaa omistajaa, sen arvo romahtaa välittömästi. Ensimmäinen käyttökerta ja pesu pudottaa arvoa entisestään: vaatteesta ei enää ikinä tule "käyttämätöntä". Toinen outo ilmiö ovat ihan silkkaa paskaa myyvät ihmiset: olen nähnyt Hietsussa pariinkin otteeseen pöydällisen rikkinäisiä nukkeja, reikiintyneitä huiveja ja vintin hajuisia vanhoja koulukirjoja, jotka eivät oikeasti kelpaa muualle kuin roskikseen. Ja sitten myyjäressu ihmettelee, kun kauppa ei käy vaan hommasta tuli takkiin huimien voittojen sijaan. En ole myöskään erityisen ihastunut uuteen kirpputorikulttuuriin, jossa myydään käyttämätöntä tilpehööriä: taatusti turvallisuustrandardeja läpäisemättömiä leluja, merkittömiä televisioita, akryylimyssyjä ja huiveja sekä muuta krääsää, joka sokaisee halpuudellaan mutta on kuitenkin kirppistavaraksi kallista. Ja uutta ja taatusti erittäin epäeettisissä oloissa tehtyä ja myytyä. Myyjinä toimivat yleensä maahanmuuttajat, vähän kuten Italiassa kadunvieret olivat täynnä laittomia siirtolaisparkoja myymässä kaiken maailman halpistäyhkää henkensä pitimiksi. Kirppisfilosofiaan ei mielestäni riiston pitäisi kuulua, mutta ainakin Valtterissa näin on vähän käynyt.

Lastentarvikkeet ja lastenvaatteet on monesta syystä mielekkäintä ostaa käytettynä, joten nykyään olen varsinainen kirpputorien suurkuluttaja. Joitain isoja hankintoja olemme ostaneet uutena, mutta lähes kaikki muu on ostettu käytettynä. Huusin juuri Lipsille talvihaalarin Huutonetistä kuudellakympillä, uudesta saisi pulittaa kaksinkertaisen summan. Goretex-talvilenkkarit irtosivat kahdeksalla eurolla, kun lasten kengät uusina maksavat suunnilleen saman verran kuin aikuistenkin. Toisaalta lastenvaatekirpputoreilla käy helposti myös niin, että kaikkea ihanaa tulee ostettua, koska se on niin halpaa. Ostin Lipsille Valtterista juuri sievän puolihameen, vaikka olenkin ajatellut, että hameet ovat noin pienillä vähän turhia, mekot toimivat paremmin (aikuismaiset vaatteet lapsilla herättävät minussa ristiriitaisia tunteita: pikkuinen jokapoika-paita tai herrainhattu on kauhean suutti lapsen yllä, mutta narutopit ja biksat ja glitter-pillifarkut vähän omituisia) eivätkä purista vyötäröä. Aina lastenvaatepöytiä penkoessa myyjä yleensä kysyy "tyttö vai poika" ja kun vastaan kuuliaisesti, aletaan tyrkyttää hennonpinkkejä juttuja. Ihan kun en itse osaisi valita, mistä tykkään. Ja ihan kuin muutenkaan valitsisin tummansinistä robottimonsteripaitaa.

Nykyään ostan osan lahjoistakin kirpputorilta, kun tiedän, että ystävät eivät siitä ainakaan pahastu. Eräs sukulainen on ihan erikseen toivonut, että hänen lapselleen ostetaan mieluummin käytettyjä tavaroita. Tai sitten ei mitään. Itse ostan kyllä joskus uuttakin: kaksi vauvaystävää (hehe, vauvaystävää... voiko vauvojen kanssa ystävystyä? ehkä ei. Vauvoihin voi rakastua, kylläkin) täyttää kohta vuoden ja olen erikseen suunnitellut meneväni kalliseen ja super-ihkuun punavuorelaiskauppaan ostamaan näille palleroille jotain sydäntäsärkevän ihanaa.

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Meemillä kiinni bloggaukseen



Teksturissani killuu pari aika pitkälle ehtinyttä kirjoitusta, mutta koska en ole ikinä ehtinyt kirjoittaa niitä loppuun asti, alkavat ne menettää mielenkiintoaan ja ajankohtaisuuttaan. Olen saanut kahdeltakin kivalta bloggaajalta, Pagistaanilta ja Iskunvaimentimelta Beautiful Blogger -läpyskän jossa haastetaan antamaan se eteenpäin ja tekemään seitsemän tunnustusta.

1. Olen epäjärjestelmällinen
Vaikka nuoruuden pöljäilyistä ja hööhäilyistä on tultu kauas, olen edelleen joskus valitettavan epäjärjestelmällinen lahopää. Äitiyslomalla, imetyshuuruissa olin ihan käsittämättömän uuno, unohtelin vastata sähköposteihin, kahvinkeittimen päälle, pipoja ja lapasia leffateatteriin ja sitä rataa. Nyt, kun univelkaa on vähemmän ja imetystaival takana, on pää harsiintunut kokoon, mutta edelleen teen kaikkea tyhmää. Tällä viikolla olin niin innoissani eräistä työkuviojudansseista että unohdin ostokset kaupan kassalle ja huomasin asian vasta kotona. Enkä toki jaksanut enkä kehdannutkaan mennä hakemaan niitä, vaikka luulenkin, että olen hajamielisenäkin skarpeimmasta päästä Ympyrätalon S-marketin asiakkaita.

2. Lepsuilen kierrätyksen kanssa
Tämä hävettää aika paljonkin, etenkin kun olen toisaalta aika tarkka ympäristöasioissa: ostan paljon luomua ja jaksan jynssätä kakkaa kestovaipoista päivittäin. Nyt, kun Lipsi on kaikkein sotkevimmassa iässä ja keittiö on täynnä kuivuneita raejuustonpalasia ja muita ruuantähteitä, lattiat täynnä leluja ja paperisilppua sekä narulta revittyä pyykkiä ja laatikosta kaivettuja pakasterasioita, vittuunnun aika ajoin kaaokseen niin pahasti, että tungen tulistuneena kaiken aina oliivipurkeista sipulinkuoriin samaan sekajäteroskikseen. Ja samalla haaveilen kodista uudessa talossa, sellaisessa jossa keittiönkaapissa olisi tilaa kunnon kierrätysjärjestelmälle.

3. Olen nurkkapatriootti
Olen naurettavan ylpeä kotikaupunginosastani Kalliosta. Täällä on ihan kaikki: kivitaloja, puistoja, aikuisia, lapsia, ekokauppoja, ravintoloita, baareja. Ehkä kunnollinen lastenvaatekirppis voisi tehdä vielä terää, mutta muuten ei ole paljoa moittimista. Kalliosta on lyhyt matka niin keskustaan kuin toisaalta Arabianrantaan ja Koskelaan, jossa ystävä-äidit asuvat. Ratikat, bussit ja metro kulkevat. Aina löytyy näkemistä ja tekemistä, naapurikorttelissa on yksi Helsingin lumoavimmista paikoista: Torkkelinmäki. Kaikkialla vallitsee sallivuuden ja monimuotoisuuden ilmapiiri. Ikinä Kalliossa ei ole varsinaisesti pelottanut, vaikka örseltävät tyypit joskus tietenkin ärsyttävät. Rakastan Kalliota vähän vihlovasti siksikin, että kaikesta ihanuudesta huolimatta emme tuskin pysy täällä loppuelämäämme. Mutta ratikankantamaa kauemmas emme muuta, siitä on parin vuoden kokemus, joka jätti lähinnä ei-enää-ikinä -fiiliksen.

4. Olen liian herkkänahkainen
Loukkaannun herkästi ja olen hidas pääsemään loukkauksista/loukkaantumisista yli. Tämä aiheuttaa niihkausta lähinnä minun ja äidin väliseen suhteeseen, etenkin kun äiti on rempseän suorasukainen ja poikki et pinoon -henkinen, kun minä taas olen luovivampi, hienotunteisempi ja kuulostelevampi. Tapanani on mätkyttää jälkikäteen ikäviä kommentteja ja kasvattaa niitä mielessäni. Toisaalta, kun olen joskus ottanut härkää sarvista ja kertonut, mikä mieltäni on pahoittanut, ei sekään ole mennyt ihan putkeen, yleensä vastapuoli on pahastunut ja olen hätäpäisäsni perunut kaiken. Tätä asiaa työstän mielessäni aina, joskus enemmän ja joskus vähemmän.

5. Dissaan uskomushoitoja
Vaikka olenkin jossain määrin "vaihtoehtoinen" (mitä ikinä se nyt sitten meinaakaan), en syö lihaa ja olen ns pehmeiden arvojen kannattaja, suhtaudun vaihtoehtolääketieteeseen itse asiassa hyvinkin penseästi. Tähän liittyy nyt äitiyden myötä vieroksunta "luonnollisen" synnytyksen ja kipulääkityksen haitallisuudella pelottelijoiden puolestapuhujia kohtaan, koska kuten toisaalla osuvasti todettiin, on riskaabelia ruveta lietsomaan etenkin ensisynnyttäjää kyseenalaistamaan lääkärin ja kätilöiden ammattitaito. Ja suorastaan rikollista valehtelua on väittää, että synnytysongelmat johtuvat nykyaikaisesta kivunlievityksestä tai synnytyskäytänteistä. Mites se Suomen lapsikuolleisuusluku nyt menikään verrattuna esimerkiksi johonkin Afrikan maahan? Inhoan myös ylipäätään sitä, ettei kipua saisi lääkitä "koska se on oire jostakin" ja olen ilolla tervehtinyt nykyistä kivunlievitysmyönteisyyttä esimerkiksi hammaslääkärillä.

6. Olen feministi
No tämä nyt tuskin tulee kellekään yllätyksenä. Nykyään feminismini ottaa vähän väliä tulta kun mietin, miten tällaista heteroseksuaalisessa ydinperheessä elävää äitiä lähestytään: meillä oli Lipsin vauva-aikana pinkki-punaiset vaunut (koska ne olivat hienot ja alennuksessa) joista joka toinen satunnainen vastaantulija veti pikapikaa johtopäätöksen, että vaunuissa matkaa tyttövauva JA että olen juuri sellainen äiti, joka pukee vauvansa aina tosi tyttömäiseksi ja jolle sukupuolen korostaminen on tosi tärkeää. Eräs mies kertoi minulle traagisen tarinan kaltaisestani äidistä, jolle oli pinkeistä varusteluista huolimatta syntynyt poikavauva ja voi! kaikki tavarat piti vaihtaa. Ja koska olen sellainen halju konformisti, hymisen tuossa tilanteessa että no voi, pitipä sattua. Vaikka pidänkin oikeutenani pukea Lipsin pinkkiin(kin) ilman mitään oletuksia, huomaan itse kohotteleviani kulmiani kaikkein ruusunpunaisimmille mammablogeille, jossa vaaleanpunaiset toppasydämet ja Hello Kittyt vaan tursuavat. Ja totean hiukan vinosti hymyillen, että onneksi äitini oli niin viisas, että antoi minun elää överin glitter-trinsessa -vaiheeni siinä kymmenvuotiaana puuttumatta ylilyönteihini mitenkään, ettei minun aikuisena tarvitse kuorruttaa kotiani posliinisilla paimentytöllä.

7. Käyn paljon kirpputoreilla
Nykyisen, niukemman rahatilanteen ja toisaalta jatkuvien, lapsen vaatettamiseen ja viihdyttämiseen liittyvien tarpeiden takia olen alkanut käydä entistäkin enemmän kirpputoreilla. Olen kyllä aina ostanut kirppiksiltä, minua ei inhota käytetty, päin vastoin, käytetyn ostamisesta saa paljon enemmän kiksejä, koska se on a) halvempi ja b) ei kuormita maapalloa samalla tavoin. Valitettavasti kirppisostelustakin voi kehittää huonon tavan ja shoppailla ihan liikaa, taannoin Hietsun kirppiksellä riehaannuin ostamaan vaikka mitä, kuten rikkinäiset vihreät nahkatossut jotka eivät pysy Lipsin jaloissa. Myyn myös joskus kirppiksellä itse, mutta mieluiten itsepalvelukirppiksellä. Minulta puuttuu myyntihenkisyys aivan täysin ja alan akuutisti inhota ihmiskuntaa seistessäni kirppispöydän takana, kun yksi sun toinen hul... originelli ihminen tulee myllertämään pöydän ylösalaisin, tinkii naurettavuuksiin asti ja lähtee lopulta solvattuaan myytäviä tavaroita. Ja oma lukunsa ovat tietysti jobbarit, jotka ryntäävät paskakärpäslauman tavoin paikalle, kun pystyttää aamuäreänä pöytää mukulakivitorille eikä ole vielä edes saanut kasseja auki. Kaiken huippu oli toissa kesänä kun joku mies alkoi pokkana aukoa käsilaukkuani, jonka olin laskenut maahan saadakseni pukkipöydän pystyyn. Räkytin miehelle aikani ja ilmoitin tomerasti, että myynti alkaa tasan kello kahdeksan, siihen asti kaikki hus hus.

Siirrän tunnustus-läpyskän eteenpäin seuraaville viehkeille tyypeille: Hilla, Hups ja Epäluonteenomaista, olkaapa hyvät.