maanantaina, joulukuuta 28, 2009

Perinteikäs vuosikatsaus 2009

Seuraavaksi annetaan vuoro Lupiinin jo traditioksi muodostuneelle vuosikatsaukselle. Kaikki halukkaat voivat napata meemin tästä, kuten tiedätte, en itse haastele ketään.


1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Vähänkö hei paljon kaikkea! Sain vauvakutsut, läksiäislahjan töistä, ostin pinnasängyn sitterin potkuhousut vauvanvaunut kantoliinan jne jne. Ja tietysti kaikkein tärkeimpänä synnytin. Se oli aika jänskää, synnytys. Ja imetin. Imetys osoittautui alkuvaikeuksien jälkeen ihanaksi, mitenköhän siitä pääseekin eroon aikanaan, kun se on niin kivaa?

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Lupasin ottaa elämääni hallitsevan pelon haltuuni ja lopettaa polttamisen. Pelonhallintaa olen harjoittanut, mutta en aina kovin menestyksekkäästi. Yrityksen puutteesta ei kyllä ainakaan voi moittia. Tupakanpolton lopetin luonnollista tietä, tosin joskus rimpsatilanteissa saatan sauhutella yhden, siis nyt raskauden jälkeen, raskaana en polttanut, vaikka ennen rakenneultraa tekikin mieli ihan hirveästi yhtä, ihan stressinpoistoon. Vuodeksi 2010 lupaan itselleni, että lakkaan ottamasta pulttia ja pahastumasta niin herkästi. Tuoreena äitinä olen joskus aivan yliherkkä mimosa kaikille vinkeille ja neuvoille ja loukkaannun muutenkin ihan turhan helposti ja vaalin loukkauksia mielessäni. Päätös kovettaa nahkaa on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ihan hurjan moni lähiystävä! Olen siitä tosi iloinen, vauvat ovat tietenkin mitä suurimpia ilonlähteitä ja minulla on paljon vertais-äitejä jakamassa iloja ja huolia.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi.

5. Missä maissa kävit?
Italiassa ja Virossa, molemmissa raskaana. Hyvin meni, lentomatkaa varten ostin tukisukat ja söin miniaspiriinin veritulppariskin minimoimiseksi. Italian matka oli upea, olin raskauden parhaassa vaiheessa, jaksava ja hyväntuulinen. Kävelimme Pisassa, Firenzessä ja Toscanassa paljon, nautimme kulttuurista ja luonnosta. Selvinpäinolo viinimaassa onnistui varsin kivuttomasti, listeriariskin vuoksi välttelin useita ruoka-aineita, kuten ihanaa jäätelöä. Onneksi pizzoilla tuli oikein mainiosti toimeen. Virossa kävimme heinäkuussa, olin jo aika pallomahaisessa kondiksessa ja päiväkin oli kuuma. Loppupäivästä alkoi vähän rutisuttaa, etenkin kun vessassa piti rampata tunnin välein. Uutena Tallinnan-löytönä tuli Kassisaba, kauniin rapistunut puukaupunginosa sekä Jaama Turg, venäläinen tori rautatieaseman kupeessa. Ostin torilta tekokuituisen yöpaidan (hiostava), tekokuituisen alushameen (kutittava) sekä neukkulaisia hiusklipsejä, joista toinen on jo murtunut.


6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?
Samaa kuin ennenkin, ahdistusherkkyyden ja pelon vähenemistä. Pitkiä, keskeytymättömiä unia. Raskaana heräilin viiden aikaan aamulla ihan luonnostani, virkeänä ja toimintatarmoisena. Nyt äitinä menen niihin aikoihin nukkumaan, ihan kääks. Ne vanhat uninautiskeluajat ovat jääneet jonnekin.

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
10.8., Limpun syntymän. Laskettu aika olisi ollut 12.8. ja olin supistelemattomuuden takia varautunut yliaikaisuuteen. Yllättäen homma lähtikin etenemään kaksi, tai oikeastaan kolme päivää etukäteen, mökillä. Olin tosi iloinen siitä, ettei raskaus venynyt yliajalle, loppukesän helteisiin sijoittuva loppuraskaus oli aika tukala, jalkateräni näyttivät ihan pullapojan raajoilta enkä saanut käydä edes uimassa, kun kohdunsuu oli jo vähän auki.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
No vauvahan se tietenkin on, nukkatukkainen paksuposkeni! Ja raskauden hyvä kulku, olin huolellinen ja aktiivinen odottava äiti, otin selvää kaikesta ja valmistauduin vauvan tuloon perusteellisesti. Taputan itseäni selkään tästä, jollekin muulle ehkä ihan itsestäänselvä toimintamalli, olla aina kartalla ja tarkkana, on minulle aika uutta. Sain myös tehtyä muiden avustuksella kivikkopenkin mökille, siinä mintut ja mehikasvit kukoistavat.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Äidin kanssa riitely, edelleen. Suhteellisen turhaa vääntöä, jättää enemmän arpia kuin parantaa. Osa mökkikylvöistäni meni ihan perseelleen, unohdin esimerkiksi piilottaneeni alkukeväästä multaan liljan- ja freesianmukuloita ja heitin samaan penkkiin jättiläisunikon siemeniä. Loppukesästä sinänsä hyvin näyttävien ja muhkeiden jättiläisunikoiden katveesta paljastui muutama lyhytvartinen mutta suloinen lilja ja freesia, joita yritettiinkin sitten helliä parhaamme mukaan vastapainona laiminlyönnille. Kurpitsoista ei myöskään tullut palmittään. Ja kasvihuone valmistui niin myöhään, että suurin osa tomaateista valmistettiin sapfisella reseptillä korppujauhojen kera.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Anemiasta ja sen aiheuttamasta kauheasta himosta syödä hiekkaa, asvalttia ja muttereita. Nyt se himo on vihdoin kadonnut. Episiotomian aiheuttamista kivuista ja mukavasta veikkosesta nimeltä peräpukama. Pukama häipyi kuin hohtimet kaivoon kun sitä lääkittiin. Tämä on myös ollut tikkien vuosi: alkuvuodesta minulta poistettiin valtava, epäonnisen juurihoidon läpikäynyt poskihammas, sitten elokuussa tuonne alakertaan ommeltiin epälukuinen määrä tikkejä (en tiedä kuinka monta, en kysynyt) ja nyt joulukuussa onnistuin telomaan peukkuni säilykepurkin kanteen niin pahasti, että valtimo katkesi ja verenvuotoa tyrehdyttämään tarvittiin peräti kolme ihmistä. Peukussa on nyt tikkejä kahdessa kerroksessa, cool! Raskausvaivani olivat varsin maltillisia, pahoinvointia oli pari viikkoa, lähinnä kuvotusta. Loppuraskaudessa nivusia kolotti ajoittain.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Minimäkki, pieni ihana tietokoneeni. Ja toki ne lukemattomat vauvanjutut, tämän hetken ässätavara on rintareppu. Aktiivisessa iässä oleva pienokainen viihtyy repussa hyvin, etenkin kun liikuskelen ympäri asuntoa ja siivoilen.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Limpun, sen piereskelevän höppänän! Ja kavereiden vauvojen kans, on ne vaan hassuja.

13. Kenen käytös masensi?
Omani joskus.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen ja Huuto.nettiin. No ehkei nyt jälkimmäiseen, mutta k.o. paikasta on hommattu noin 90 prosenttia kaikesta vauvantavarasta.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Vauvasta tietty. Italian matkasta, siirtolapuutarhoinnista, ihmisistä. Skeematerapiasta ja muista persoonallisuutta selkokielisesti analysoivista teorioista. Kyökkipsykologisoinnista, josta on alkanut olla haittaakin. Huomaan terapiasuuntautuneena ihmisenä lätkiväni suhteellisen helposti muihin kaiken maailman leima-analyyseja, yritän päästä tästä piirteestä eroon.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Tuomari Nurmion Paavi Roskapankissa. Sekosin Nurmioon keväällä, kuuntelin sitä duunissa ja tunsin kauheaa baarikutkaa.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi, pyh. Mutta on tässä saatettu maailmaan yksi lapsi. Ensi vuonna vastaus onkin ihan eri, ellen ole taas paksuna, hmm.

c) rikkaampi vai köyhempi?
köyhempi

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
sportanneeni

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
pelänneeni

20. Kuinka vietit joulua?
Sukujoulussa, se oli ihan mahtavaa. Rakastan meluisaa ja iloista kaaosta, puheensorinaa ja yhdessä tekemistä. Olen niin onnellinen siitä, että minulle on naimisiinmenon myötä (tai siis jo seurustelun, jos tarkkoja ollaan) avautunut sukuyhteys hilpeään ja lämpimään porukkaan, joiden kanssa viettää aikaa mielellään.

22. Rakastuitko vuonna 2009?
Rakastuin, vauvaani. Muistan, kun istuin Kätilöopiston ruokailutilassa vauva rullasängyssä vierelläni. Ilta-aurinko valaisi huoneen, radiosta soi Nuoruustango ja katsoin vastasyntynyttäni. Olin niin onnellinen, etten koskaan ennen.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
0.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Hommasin (sain lahjaksi) digiboksin. Yllättäen telkusta ei tule juuri mitään katsomisen arvoista (tyypillinen tv-ohjelma tuntuu tänä päivänä olevan joku paska "dokumentti", jossa maailman lihavin mies menee naimisiin tai testataan, rakastuvatko identtiset kolmoset samaan kundiin), joten fanitan edelleen niitä samoja vanhoja: Mullan allaa ja Simpsoneita.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En, enkä inhoakaan. Mutta suomukset ovat erään ihmisen suhteen tippuneet silmiltä niin että läps vaan. Olen tätä ajoittain kivuliasta silmienavaamisprosessia läpikäydessäni samalla tutkinut myös itseäni, havainnut omat virheeni paremmin tajuttuani niiden vahingollisuuden toisessa. Eli sikäli tämä suomustaminen on ollut siunaukseksi, olen oppinut jotain niin toisista kuin itsestänikin. Eli eräänlaista luopumisprosessia on tullut käytyä, välinpitämättömyyteen on vielä matkaa, mutta varsinaista kipua en tämän ihmisen kanssa enää onnistu tuntemaan.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ihan salettiin publish-nappia painettuani muistan jonkun paremman, mutta tähän sanon, että Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman. Hieno ja intensiivinen lukukokemus. Sen sijaan hartaasti odottamani Honkasalo oli pettymys, sitä samaa vatkuttamista monta sataa sivua. Niin joo, kirja jota en ole saanut vielä aivan loppuun, mutta jota olen lukenut suht intensiivisesti pari viimeistä päivää, eli Timo Hännikäisen Ilman on ollut silmiä avaava, koskettava ja surumielinen kuvaus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Inhottaa, miten kirja vedettiin julkisuudessa lokaan, sekä nais- että miesliike bashasi Hännikäisen asiayhteydestä irrotettuja spekulaatioita ja lyyriseen tyyliin kuuluvia vyörytyksiä kirjaa lukematta. Suosittelen lämpimästi kaikille. Olen ajatellut pistää Hännikäiselle jopa sähköpostia tuosta kirjasta, hän on vanha lukiokaverini ja olimme jonkin sortin kavereitakin silloin aikoinaan, ts olimme molemmat anarkisteja.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tuomari Nurmio, Chydeniuksen veljekset.

28. Mitä halusit ja sait?
Vauvan. Mäkin. Talvitakin. Italiaan.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Soisin laihtuneeni synnytyksen jälkeen enemmän. Mutta tämä on kyllä sellainen tahdon asia tämä, että jos olisin jaksanut haluta sitä enemmän, niin olisi tapahtunutkin, kai. Nyt aion ainakin alkaa sportata enemmän, mennä vesipilatekseen ja noin. Sinällään vaunuttelu on aika loistavaa liikuntaa, vatsalihaksille ja takareisille erityisesti.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Kävin aika vähän leffassa. Mendesin Kohti uutta oli aika hyvä. Ja R&A-dokkari Disko ja Tuumasoda, joka kertoi Suomen telkkarin vaikutuksista Neuvosto-eestiläisiin.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Olin kotona vauvan ja isyyslomaa viettävän miehen kanssa, kylässä oli kaksi lapsuudenystävääni. Syötiin kakkua ja ystävä opasti imetyksessä. Sain valtavan kimpun auringonkukkia sekä ihanan valkoisen orkidean, joka kukki pitkälle marraskuuhun.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Tuskin mittaamattomasti mikään.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Imetyspaitoja, verkkarit ja nastakengät ulkolenkeillä. Imetysrintsikat, joissa povi ei näytä kovinkaan terhakalta. Eli paljon käytännönläheisempää ja epäesteettisempää kuin ennen. Pyrin yleensä meikkaamaan kun lähden jonnekin, mutta aina ei ehdi.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ihmiset, raskauden ja vauva-ajan sujuminen. Järjissään olo on aika suhteellista, en pidä itseäni kauhean järkevänä noin muutenkaan.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Ääh, olen ollut tyypillisen tuoreen äidin tapaan aika sisäänpäinkääntynyt. Vaalirahasotku tietysti kiinnosti. Ja Obaman valtaannousu. Arhimäen nouseminen Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi ja Sinnemäen työministeriksi. On mielenkiintoista, kun omanikäiset ihmiset alkavat istua noinkin isoilla palleilla. Ilmastokokousta seurasin hävettävän vähän.

37. Ketä ikävöit?
Tampereen-Lumista.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Ehhehhee, no uusi ihminen ja ihan paras on tietysti tuo vauva. Mutta jos aikuisista ihmisistä puhutaan, niin ainakin kesäaikaan tuli tavattua muutamia mukavia naisia erilaisissa bileissä. Sen lisäksi olen bondannut entisen työkaverin kanssa kivasti ja ystävän polttareissakin oli hauskoja naisia, juuri sellaisia sopivan sarkastisia mutta lämpimiä.

torstaina, joulukuuta 24, 2009

Joulua!

Näköjään päivitystahtini on humpsahtanut tuollaiseksi kerran kahdessa viikossa-tyyppiseksi. Harmi, pitäisi kirjoittaa useammin, lupiinitus on minulle mieluinen velvollisuus. Elämä on kuitenkin niin katkonaista, ettei välttämättä ole aikaa istua bloggaamaan, se mahdollinen istumisaika tulee käytettyä paljon aivottomammissa hommissa. Olen myös ihan todella pahvi nykyään, lauseiden muodostaminen takkuaa, mitään kovin intelligenttiä ei irtoa. Luen edelleen kaikkea balonya, viihderomaaneita ja monta kertaa kaluttuja läsyjä. Sain sentään joululahjaksi sen Muumit ja eksistentialismi -kirjan (on sillä kirjalla joku oikeakin nimi, mutta en jaksa nyt hakea kirjaa makkarista). Vietimme kotijoulua jo tänään, huomenna suuntaamme sukujouluun ja ylihuomenna vanhemmille. Onneksi kaikki asuvat Helsingissä, olisi ihan superhanurista alkaa säätää itseään ja vauvaa ja lahjoja ja kaikkia oheiskamoja edes lähikuntiin. Odotan sukujoulua ilolla ja innolla, rakastan yhteisöllisyttä ja isoja juhlapöytiä. Vauville meillä ei ole lahjaa, ei nelikuukautinen siitä vielä mitään ymmärtäisi. Ja muut ovat lahjoneet häntä meidänkin puolestamme, monta pikkuista ja suloista paitaa on kuoriutunut pakettien kätköistä. Nyt muistankin, että yksi on vielä avaamatta, Limpun kummin lahja, jee! Äidille ja isällehän nämä lahjat tässä vaiheessa vielä tulevat.

Olen törmännyt hauskaan reliikkiin menneisyydestä. Aloimme taannoin äidin kanssa muistella Ruusun aikaa, 90-luvun alun kotimaista perhesarjaa, jossa hilpeä ja elämänmakuinen uusioperhe asuttaa lumoavaa puutaloa Toukolassa. Löysin sarjan Youtubesta ja katselen sitä usein öisin vauviksen kanssa, levähtäessäni kotihommista. Sarja edustaa minulle varhaisnuoruuden turvallisuutta ja jatkuvuutta, seurasimme sitä koko perheen kera. Ihailin kovasti kaunista Meriä, joka kävi Kallion lukiota ja paransi maailmaa. Maailma on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa monella tapaa, 90-luvulla oli muun muassa oransseja ratikoita. Puhumattakaan nyt yhtenäiskulttuurista, Neukkulasta ja siitä faktasta, ettei edes menevimmällä uranaisella ollut kännykkää.

Unirytmini on ihan persiillään. Vauva nukahtaa yleensä kolmen aikaan yöllä, viimeistään, ja minä öpellän kierroksilla keittiössä, siivoan ja ripustan pyykkiä, fotoshoppaan ja luen blogeja. Ennen kovin boheemi siisteystasomme kipuaa pikku hiljaa ylöspäin, nyt meillä oikeasti imuroidaan kerran viikossa. Olen aistinut ajoittain hienoista vinoilua omasta kodinhengettäryydestäni (myönnettäköön, että olen tässä asiassa aika herkkä aistimaan vinoilua myös ihan aiheettomasti, kotirouvaksi solahtaminen ei ole käynyt kivutta), mutta no, kun sitä on tällä hetkellä kuten Marge Simpson, kotona 23 tuntia vuorokaudessa, on yllättävän tärkeää, että ympärillä näyttää kivalta. Ja feminismi, joka ei salli askartelua eikä töpsötystä, ei ole minun feminismiäni. Onkin hassua, miten sitä täytyy jotenkin (kaipa eniten oman päänsä sisällä) voittaa takaisin oikeus tehdä sitä, mikä tällä hetkellä paitsi tuntuu parhaalta, on myös aivan välttämätöntä. Äitiys on valinta nykyään, onneksi. Eikä tämä valinta kaduta, hetkittäin turhauttaa (kuten viime yönä, jolloin punakulmakarvainen raivo-tonttu viipyi kylässä monta tuntia), mutta pääosin tuottaa säteilevää onnea, liikutusta ja harvinaisen puhdasta iloa.

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Kantaminen, kestovaipat ja imetys: tähänastisia kokemuksia

Nyt, kun Muna on melkein nelikuukautinen, voisin kirjoittaa kokemuksiani kantoliinailusta, kestovaipoista ja imetyksestä. Tähänastiset kokemukset ja näkemykset voivat jatkossa muuttua, luultavasti muuttuvatkin. Erityisesti imetykseen tulen varmasti vielä palaamaan. Tässä vaiheessa haluan painottaa sitä, etten millään muotoa halua pahoittaa kenenkään mieltä esittelemällä omia näkemyksiäni. Nämä näkemykset ovat nimittäin omiani: hyviksi havaittuja ja oivallusten kautta löydettyjä. En ota kantaa muiden äitiyteen. Saatan kuitenkin kirjoittaa etenkin imetyksestä tyyliin, josta oikein hyvällä tahdolla voi löytää kehoituksia ja sitä mukaa, halutessaan, arvostelua muiden ratkaisuja kohtaan. Niistä tulkinnoista pesen kuitenkin käteni jo nyt: tämä on yksityishenkilön blogi, ei minkään äiti-auktoriteetin.

Kantaminen:


Raskausaikana suhtauduin pitkiin, yksinkertaisiin kantoliinoihin suurella ennakkoluulolla. Tai lähinnä suhtauduin ennakkoluulolla omaan solmimiskykyyni, olen nimittäin aika huono kaikessa tuon tyyppisessä: saria tai solmiota en osaa sitoa ollenkaan. Kantaminen kuulosti kuitenkin kivalta ja ajattelin rintarepun olevan hyvä ratkaisu. Huusin Emma-merkkisen rintarepun huuto.netistä. Perhevalmennuksessa tuli puhetta rengasliinasta, lyhyemmästä kantoliinasta, jonka toisessa päässä on kaksi isoa, vyönsolkimaista rengasta, johon liinan pää pujotetaan. Huusin sellaisenkin huuto.netistä. Munan tultua maailmaan kokeilimme melko pian rintareppua. Reppu oli aivan liian iso, vauvan jalat jäivät harottavaan asentoon ja se huusi pää ruusunpunaisena. Rengasliina oli liian pieni minulle, en ollut tajunnut, että niissä on koot, oma liina oli m- tai s-kokoa ja tuntui sen takia jäävän liian lyhyeksi. Annoin sen eteenpäin. Syyskuussa ostin uutena kalliin kantopussin, joka kyllä toimi, mutta tuntui lyttäävän vauvan hikiseksi kasaksi rinnalle ja rajoittavan muutenkin asentoja aika paljon. Kallis pussi jäi vähitellen kaappiin.

Tässä vaiheessa saimme lainaksi Manduca-repun, mutta olin niin kypsähtänyt kaikkiin mahdollisiin kantojuttuihin, että kokeilimme reppua vain ohimennen (se oli pikalainassa). Reppu tuntui hyvältä, mutta en todellakaan halunnut alkaa tuhlata kaikkien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen sataa euroa uuteen, mahdollisesti käyttämättä jäävään kantovälineeseen. Jossain vaiheessa kyselin Facebookissa kokemuksia pitkästä trikooliinasta (surffailtuani läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja: neliöliinoja, duoliinoja jne) ja eräs vanha koulukaverini tarjoutui myymään minulle edullisesti yksinkertaisen, pitkän trikooliinan. Ostin sen (etenkin kun liina osoittautui viininpunaiseksi) ja opiskelin ohjeesta ensimmäisen sidontatekniikan. Homma tuntui heti helpolta ja vauva oli simppeliä pukea liinaan itse (toisin kuin repun ja kantopussin kanssa: niihin tarvitsin aina apulaisen). Ja ihme kyllä, se jopa viihtyikin liinassa jonkin aikaa, nukahti rintaani vasten tyytyväisenä. Kantoliinaa olemme siis alkaneet käyttää aina silloin tällöin, etenkin kylässä, kun saatavilla ei ole normaaleja vauvansäilömispaikkoja, kuten pinnasänkyä tai sitteriä tai puuhamattoa.

Ulkona emme ole kantoliinan kanssa menneet, onhan nyt talvi ja meillä on näppärät vaunut. Jotkut kuljettavat vauvaa kantovälineessä myös talvisaikaan, mutta se vaatii tosi tymäkkää pukemista. Itse pidän vaunuja niiden tilaavievyyden ja konstikkuuden ohella myös kätevinä: vauva nukahtaa niihin heti ja alakoriin saa kätevästi päivän ostokset. Vauva on myös selvästi tottunut vaunuiluun aivan eri tavoin kuin kantoliinassa olemiseen. Mikäli meille tulee toinen vauva, kuten toiveissa on (ei kuitenkaan ihan vielä, haluan imettää vielä kauan ja palautua edellisestä raskaudesta kunnolla), voisi sitä ehkä kantaa jo aiemminkin kantoliinassa, etenkin jos syntymä sattuu kevääseen. Vaikka näitähän nyt voi spekuloida vaan ei liikoja suunnitella.

Loppupäätelmä kantamisesta: Kannattaa perehtyä rauhassa ja ennakkoluulottomasti kaikkiin vaihtoehtoihin, kuunnella ihmisten kokemuksia. Ei kannata rynnätä ostamaan liinaa tai reppua heti, vaan mahdollisuuksien mukaan kokeilla kavereiden kantovälineitä ja miettiä niistä paras vaihtoehto. Kaikki vauvat eivät viihdy kantosysteemeissä, sekin kannattaa ottaa huomioon. Jotkut vauvat alkavat viihtyä kantoliinassa vanhemmiten, kun naaman saa käännettyä menosuuntaan. Meillä Muna tuntuu tykkäävän toistaiseksi eniten asennosta, jossa sen selkä on vasten rintaani ja se saa seurailla tapahtumia ikäänkuin sylistä käsin. Kantoliinailu ei pohjimmiltaan ole ideologista (ellei sitä halua nähdä niin) vaan kätevää ja mukavaa. Äiti-lapsi-suhde ei mene vituralleen, vaikka vauvaa ei kantaisi liinassa tai repussa laisinkaan.

Kestovaippailu:

Kestovaippailu kuulosti raskausaikana sekä viehättävältä että aivan itsestään selvältä. Enhän haluaisi olla pystyttämässä hajoamattomia vaippavuoria ja pistämässä rahojani ylikansallisille yhtiöille. Äitiyspakkauksessakin oli pelkästään kestovaippoja, Imse Vimsen flanellivaippoja PUL-kuorin. Synnytyslaitoksella käytettiin tietenkin kertakäyttövaippoja, olisihan jättimäisen kestovaipparuljanssin pyörittäminen aikamoinen homma. Vaikka sitten toisaalta: vissiin Tammisaaressa käytetään kestovaippoja ja vastasyntyneet liikkuvat muutenkin niin vähän, että pelkillä taitelluilla harsoilla pärjää... Joka tapauksessa, ainakin meidän Munamme kakkasi noin kymmenen kertaa päivässä vielä laitoksella (tuossa vaiheessa me vielä taistelimme, kumpi SAA vaihtaa sen vaipat) ja sama tahti jatkui hetken aikaa kotonakin. Kun kaikki oli aivan totaalisen uutta ja ajoittain aika shokeeraavaa, olisi kestovaippojen käytön opettelu ollut meille siinä vaiheessa ihan liikaa. Käytimme laitokselta saadun Pampers-pakkauksen ja ostimme maatuvia kertakäyttövaippoja ja aloimme ajaa itseämme sisään kestoiluun vähitellen. S-ryhmän oma, villainen kestovaippa hämmensi päästettyään läpi kaiken pissan. Imse Vimsejen pukeminen oli raivostuttavan hankalaa, harsojen kanssa emme edes alkaneet puljata. Sellaiset käsitteet kuten mikrofleece, PUL, lisäimu ja taskuvaippa olivat yhtä hepreaa ja aiheuttivat parikin ärtynyttä paasauskohtausta kotioloissa. Vähitellen hommaan alkoi päästä kuitenkin sisään. Tuunasin puolet äitiyspakkauksen Imse Vimse -flanellivaipoista tarranauhan avulla helpommin puettaviksi. Aloin pukea myös villaisten kestovaippojen päälle PUL-kuoren, vaikka monet väittävätkin, että villa ei päästä pissaa läpi. No, päästää se, ainakin meillä. Marraskuun alussa kävimme kestovaippakutsuilla, jossa koko vaippalogiikka valkeni lopullisesti, imujen ja riisipaperien merkitys selvisi. Nykyään kestoilemme 95 prosenttia ajasta. Neuvolaan tai kylään lähtiessä laitamme yleensä kertakäyttövaipan, tosin joskus on tullut lähdettyä kestoissakin. Hoitolaukussamme on hajunpitävä, vetskarillinen pussi, jonne käytetyn vaipan saa sullottua.

Selkeitä johtoajatuksia kestoilusta on noussut seuraavia: Vaippoja voi, saa ja kannattaa tuunata. Mitä helpompi ne on pukea päälle, sen matalampi kynnys kestoilulla. Lisäimuja kannattaa tunkea vaippoihin aina. Lähimmäs ihoa pehmeä ja kosteutta pois iholta siirtävä fleeceimu, syvemmälle vaippaan vaikka villainen. Imuja on helppo tehdä itse, kunhan leikkaa fleecestä terveyssiteen muotoisia palasia. PUL-kuori on ihan ässä, se pitää kosteuden poissa vaatteista. Kuorta ei myöskään tarvitse pestä joka kerta, huuhtaisu riittää. Kun vauvan kakkarytmin alkaa tuntea (Muna kakkii harvoin) kannattaa vaippaan alkaa tunkea lähimmäs ihoa riisipaperiarkki. Tähän arkkiin on helppo kaapaista suurin osa kakkelia ja heittää roskikseen. Vaipat kannattaa pestä ilman huuhteluainetta mutta lorauksella väkiviinaetikkaa. Kakkatahroihin voi hinkata sappisaippuaa, mikäli vaippoja ei pese heti. Kestovaippojen toimiminen on yksilöllistä ja riippuu vauvan ruumiinrakenteesta. Itse pidän Imse Vimsen kuorista juuri siksi, että reisiä reunustavat kuminauhat ovat tarpeeksi tiiviit. Lumoavat, apinakuvioiset taskuvaipat asustavat toistaiseksi kaapin pohjalla osottauduttuaan liian väljiksi vielä melko rimpulareitiselle vauvalle.

Imetys:

Kuten olen kirjoittanutkin, ei imetys lähtenyt kohdallamme käyntiin kovinkaan helposti. Maito nousi myöhään, neljäntenä päivänä. Tätä edelsi reissu lastenosastolle ja vauvan altistuminen lehmänmaidon proteiineille lisämaidossa. Eli vauvan suoliston neitseellisyys meni persiilleen heti sairaalassa. Jälkikäteen tajusin, että tuota asiaa painotettiin silloin selailemassani imetys-informaatiossa liikaa ja jotenkin väärään sävyyn. Herkässä tilassa "se on sitten sitä myöten selvä"-henkinen valistus osui ja upposi, alkoi tuntua, että mitä tässä edes taistelemaan, vauva on jo altistunut tulevaisuuden infektiokierteelle, korvatulehduksille, astmalle, ylipainolle ja muutenkin aivan paskalle elämälle, onhan se, herran pieksut, saanut keinomaitoa. Koska olin jotenkin alitajuisesti "tiennyt" imettäväni, torhistauduin itsesäälistäni ja passitin mieheni pikapikaa Imetysopas- ja imetystyynyostoksille. Kotikalja alkoi kuulua jokapäiväiseen juomavaliooni. Alun hitaan painonnousun jälkeen ollaan alettu kulkea mukavasti käyrillä, korviketta on jo pari kuukautta mennyt puolisentoista desiä päivässä, eli tosi vähän. Tiedustellessani nelikuukautisneuvolassa, kannattaisiko minun yrittää täysimetystä kun korviketta menee noin vähän, oli neuvolan tyttö sitä mieltä, että tässä vaiheessa se on turhaa, koska täysimetyksen suurimmat hyödyt tulevat esiin ennen neljää kuukautta. Se oli hyvä kuulla, en olisikaan jaksanut alkaa sotkea hyvää maitorytmiäni lypsämisellä. Ja pidän kynsin hampain kiinni niistä jumalaisista seitsemän tunnin yöunista, jotka saan nykyään melkein aina, kun mies pullottaa pienokaisen aamutuimaan ja minä imetän päivän ensimmäiset siinä puolilta päivin. Vasta nyt olen tajunnut, kuinka herkillä olin vauvan synnyttyä väsymyksen takia. Minulla on edelleen nukahtamisvaikeuksia, mutta nyt sentään saan nukuttua kunnon rupeamia.

Imetyksestä oivallettua: Ei kannata tuntea huonommuutta siitä, ettei täysimetys heti onnistu. Huomattavan moni vauva saa sairaalassa korviketta ja imetys voi tästä huolimatta onnistua kerrassaan mukavasti. Riippuu tietysti vauvasta, mutta meillä imuote ei ole mennyt pilalle pullosta juodessa eikä rintakumin kanssa. Tätä pitäisi mielestäni imetysinformaatiossa painottaa enemmän, ettei tuoreelle äidille tulisi toivotonta, itkuista oloa kun hän näkee vauvan suuta ensimmäistä kertaa lähestyvän tuttipullonnokan. Että peli ei ole heti menetetty mitenkään automaattisesti. Sama koskee rintakumia, meitä peloteltiin useasti, ettei rintakumitta imetys enää onnistu juuri sen imuotteen takia. No, sepä sitten otti ja onnistuikin, kolmen ja puolen kuukauden iässä. Ainoa, mistä vauva ei osaa imeä, on nänniä imitoiva tuttipullon tutti, meille tavalliset tutit sopivat paremmin. Ns koliikkipulloja kannattaa hommata muutama, yleensä lisämaidon tarve tulee esille koliikkiaikaan, tai ainakin näin on ollut omassa tuttavapiirissä.

Imettäessä voi tehdä vaikka mitä: Lukea, syödä, puhua puhelimessa, katsella telkkaria. Jotkut tissitaiturit osaavat netatakin imettäessä kantoliinasta, eräs kerrassaan ihanteellisilla imetysrinnoilla siunattu äitiystävä imettää kävellessäänkin. Isoilla rinnoilla imetys on tavallaan haastavampaa kuin pienemmillä, niitä pitää tukea ja huomaamaton julki-imetys on vaikeampaa. Toisaalta isoista rinnoista tulee kerralla ainakin paljon ja niitä on helppo painella tyhjemmäksi. Luullakseni isorintaisuus auttaa myös imetysasentoon sitä kautta, että molemmat rinnat saa tyhjennettyä kääntämättä kylkeä välillä. Tämän oivaltaminen helpotti imetystä aivan hurjasti, kun ei tarvinnut ruveta myllertämään sängyssä kesken kaiken ja nostelemaan vauvaa toiselle puolelle ihanteelliseen imetysasentoon ja rauhoittelemaan sitä uudestaan tissille. Isojen rintojen hyötynä voi pitää myös sitä, ettei roikahtaminen vituta yhtään niin paljon, kun ne eivät ennestäänkään olleet terhakat... eikä vaatekaappia tarvitse uusia, kun rintojen koko ei välttämättä lainkaan suurene.

Tämä on sitten se asia, jota epäröin sanoa, ettei kukaan vain pahastuisi, mutta sanon sen kuitenkin painottaen omaa henkilökohtaista kokemustani: Imetys on asia, jonka onnistumisen puolesta kannattaa taistella. Onnistuessaan se on ihanaa, näppärää, terveellistä äidille ja vauvalle sekä jatkaa jollain hyvin alkukantaisella tavalla raskausaikaa, sitä symbioosia äidin ja vauvan välillä. Itse jouduin kelaamaan tätä, koska imetyksen alkutaival oli hankalaa ja olen iloinen ja ylpeä, että jaksoin puljata rintakumin kanssa, lypsää ja tarjota rintaa silloinkin, kun hartiat vielä kipeytyivät ja olin muutenkin toipilas. Olen ylpeä imetykseni onnistumisesta.