perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Hopsan, kynnyksen yli

Kun teksturissa killuu useampi aloitettu bloggaus ja niitä alkaa hiukan vältellä, on aika rikkoa bloggausjää huputtamalla kunnianhimottomia. Olen aloittanut bloggauksen äitiydestä for dummies (metodi jota itse tällä hetkellä noudatan) ja sitten kirjottanut tahdittomasta neuvolalääkäristä, mutta en jotenkin pääse pidemmälle. Joku opettajani sanoi joskus, että imettäminen puurouttaa aivot. Voi olla, itse uskon kyllä univelkaan, huomaan nimittäin, että toistan meileissä ystäville omia maneereitani aivan hullun lailla (saatan ahtaa samaan lauseeseen sanan "jotenkin" neljä kertaa ja aloittaa kappaleen kerta toisensa jälkeen "mitä siihen ja siihen tulee".

Vauva saa ylihuomenna nimen. Itse asiassa se on jo saanut nimen, sen tietävät neuvolahenkilökunta, vanhemmat, kummit ja eräs naapurin setä. Naapurin setä sai tietää nimen vauvanvaunuista virinneen keskustelun kautta, uskalsin kertoa sen, setä tuskin soittelee sukulaisille, koska ei oletettavasti edes tunne niitä. Emme kai alun alkaen ajatelleet pitää vauvan nimeä salaisuutena nimiäisiin asti, jotenkin se vain kävi niin, moni sukulainen halusi selvästi kokea yllätyksen. Ja mikäs siinä, yllätys on helppo tapa ilahduttaa, etenkin sellainen, josta ei voi järkyttyä tai joka ei pilaa suunnitelmia.

Jouduin tekemään paniikkihankinnan nimiäisiin: huomasin, että mikään juhlavampi vaatteeni ei salli imettämistä, en näemmä harrasta edestä napitettavia paitoja tai mekkoja. Silitin hankkimani yläosan juuri ja totesin, etten enää pidä silittämisestä. Pidin siitä joskus (tämä tunnustus on aiheuttanut useita epäuskoisia silmienpyörittelyjä ystäväpiirissäni) etenkin kun samaan aikaan saattoi katsella videoita, mutta nyt kotityöt eivät oikein käy viihteestä, niitä on muutenkin niin paljon. Pyykkikone pyörii päivittäin, rintakumeja ja pulloja steriloidaan jatkuvasti, imuri hurisee. Maitotahraisia lakanoita pitää vaihtaa vähän väliä, paidoilla on puklua, potkareissa kakkaa, kestovaipoista nyt puhumattakaan. Joskus sitä on niin väsynyt,ettei oikein jaksa tehdä kotitöitä, onneksi minua on siunattu miehellä, joka hoitaa oman osansa ja enemmänkin. Kun kotona hengaa yhtäkkiä aika paljon (olen juuri tajunnut, kuinka vähän olen ollut kotona sen kahden vuoden aikana jota olemme tässä asuneet, vaikka olen koti-ihminen ja kaikkea), mielialaan vaikuttaa siisteys ihan eri tavalla.

Tämä viikko on ollut aika täyteenahdettu. Olen liikkunut paljon sekä vauvan kanssa että ilman, pääsin ensimmäistä kertaa uimahalliin ja tänään olin R&A:ssa katsomassa hihityttävää virolaista semi-dokkaria Suomen television vaikutuksesta Neuvosto-Eestiläisiin 80-luvulla. Huomenna hoidetaan viimeiset nimiäisasiat ja illalla on Vuokko Hovatan konsertti. Sunnuntaina pitääkin edustaa koko päivä: tapaamme sukulaisia joita olen viimeksi nähnyt kymmenisen vuotta sitten. Ensi viikolla voisikin levätä enemmän, opetella vihdoin nukkumaan niitä päiväunia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!