keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Punaisesta ja sinisestä pakkauksesta

Lapsena tehtiin sellaisia piirroksia, että ensin väritettiin niillä punaisen pakkauksen vahaliiduilla paperille kaikkia värejä sekaisin. Kretuliinia ja välimerenturkoosia, ratikankyljenvihreää ja narsissinkeltaista. Sitten otettiin sinisen pakkauksen musta öljypastelli ja peitettiin koko paperi paksulla mustalla. Sitten otettiin käyttöön punaisen pakkauksen metallnen, oudonmuotoinen astalo ja alettiin raaputtaa. Mustan alta paljastui kirkkaita värejä ja astalon avulla paperille alkoi hahmottua tapahtumia ja kuvioita. Revontulia, ihmisiä, eläimiä ja kukkia.

Arki ja kiire ovat sutanneet päälleni mustaa öljypastellia, eikä minulla ole voimia raaputella yhtään mitään värejä esiin. Ylitöistä tulen kotiin, roikun koneen ääressä, luen kirjaa, nukun. En jaksa kommunikoida. En ole onneton, vain jotenkin täysin latku ja yksivärinen. En haltioidu tai innostu, tuijotan vaisuna. Yritän houkutella itsenäni taidenäyttelyyn, kävelylle ja kuoputtamaan maata, mutta mieluiten olisin.... missä? Peruin ajan kampaajalle, koska en mielestäni ansaitse uutta tukkaa, enkä sitä paitsi olisi voinut olla puoli kahdeksaan ylitöissä.

Pyh, pöh, hoh. Lupaan lopettaa rutinan heti kun aurinko paistaa. Elämässä on vaikka mitä kivaa, iloisia uutisia ystäviltä, sukulaissynttärit tulossa, kaivamistaan odottava lämpöpenkki, mustasilmäsusanna joka punkeaa minikasvihuoneen kantta auki. Rakkaita ja kivoja ihmisiä.

5 kommenttia:

  1. "Latku ja yksivärinen" - jep, tunnistan tuon tunteen liiankin hyvin. Ja tykkäsin väriliituvertauksestasi (minäkin muistan tuon väritystekniikan).

    Mutta kohta laulavat taas satakielet, ja kaikki kasvaa riivatulla vauhdilla.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on :) Ja silmuja näkee jo nyt ja mustarastas laulaa Kalliossakin...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12:02 ip.

    Loistava rinnastus! Tuli samalla ikävä lapsuuden väriliituja.

    VastaaPoista
  4. Mulla ne aina katkeili, jotkut streitimmät onnistui pitämään ne ehjinä ja jopa pituusjärjestyksessä :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi9:45 ap.

    Muistatteko minkä nimiset ne liidut oli? Kaverin kanssa on yritetty miettiä, kun kumpikin vaan muistaa että se pakkaus joka saatiin ala-asteella oli punainen väriltään.

    VastaaPoista

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!