lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Syitä pitää Kalliosta

Kävin töiden jälkeen Hakaniemen Sokoksessa ostelemassa välttämättömyyksiä. Koin vaateosastolla herätyksen; en enää ikinä osta halpisvaatteita. Kyseisen ketjun valikoimiin oli tullut ekologisia reilun kaupan trikoovaatteita sekä Nanson ekopuuvillahameita, joista jälkimmäiseen investoin. Ensin viisikymppiä hameesta tuntui isolta rahalta, mutta sitten pysähdyin miettimään sitä ristiriitaa, joka vallitsee rahallisesti kevyemmän ja painavamman tuotteen jättämän ekologisen ja eettisen varjon välillä. Totesin, että näin palkkaanauttivana ja myös tyylinsä aikaa sitten vakiinnuttaneena ihmisenä lyhytnäköistä investoida halpatuontiketjujen retkuihin. Kokemukseen vaikutti myös päälläni ollut kymmenen euron Berliinin-hame (ihan samanlainen mitä myydään Hakaniemen markkinoilla samaan hintaan), johon noin viiden käyttökerran ja yhden pesun jälkeen on kasvanut tuima nyppyvana kohtaan, jossa laukku hiertää sitä. Sovitin (itseironisesti naureskellen) myös "toimistopaitaa" (joku uusi innovaatio) jota ei selvästikään ole suunniteltu ihmiselle, jolla on povi. Mukaani lähti siis kasa mustia sukkia ja ekolooginen, siankärsämö/koiranputkikuvioinen puolihame.

Totesin ehkä joidenkin mittapuiden mukaan aidosti kasvaneeni ihmisenä ja kuluttajana, huomasin nimittäin inhoavani shoppailua. Sovittelin kenkiä ja meinasin jo ostaa tylsät ja tyhmät kävelykengät vain siksi, että pääsisin eroon koko kengänostoprosessista (olen lapsesta asti vihannut erityisesti kenkien ostamista vaikka toisaalta pidänkin kengistä) mutta päätin kuitenkin, että ansaitsen mieluiset jalkineet vaikka se vaatisikin lisä-efforttia. Shoppailu kirpputoreilla ja antiikkiliikkeissä on sen sijaan ihanaa, niissä ihmiselle suodaan löytämisen ja uniikkius-illuusion ilo. Tästä on tuoretta kokemusta, teimme eilen investoinnin ostamalla ihanan, puuleikkauksin koristellun vaatekaapin Fasaani-antiikista. Jotta en vaikuttaisi aivan bopolta, korostan, että ns antiikki ei (kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut) ole sen kalliimpaa kuin uusi, usein päin vastoin. Ja toisin kuin useimmat uudet tavarat, vanha tavara kestää.

Kävimme tänään katsomassa ilotulituksen SM-kisoja. Se, että kisat järjestettiin Töölönlahdella selvisi minulle vasta alkuillasta ja innoitti vierailuun paraatipaikalla, Säästöpankinrannassa. Menomatkalla törmäsimme Lumikseen ja tulomatkalla ystäväpariskuntaan, joiden kanssa kävimme yksillä (oikeasti vain yksillä) Kallion seurahuoneella. Siunattu tupakkalaki, pitää omankin viinpäätupakoinnin aisoissa. Ilotulitus oli komea, kulta-kupari-timanttisadetta ja pinkkejä sydämiä. Ja kännikalojen mökellystä toki, mutta mikäs siinä, mökellys vaan kuuluu kaupunkiin. Matkalla bongasimme Ihantolan (kun yritän google-linkittää Ihantolaa, on koko linkityshomma Igglon saastuttama tai vie omaan blogiini, mutta einveis se kaikkein somin jugend-talo Kalliossa paloasemaa vastapäätä) satavuotisjuhlien ilmoituksia, jossa ainakin itse aion piipahtaa , tosin samana päivänä on vanhempieni kotitalon satavuostisjuhla, johon myös ajattelin ehtiä. Seurahuoneelta hipsimmekin sitten kotiin, taivastellen matkalla sitä, kuinka lähellä kaikki taas asuvatkaan, melkein näköyhteydellä.

Huomasimme kissassa uuden taidon: kun ravistelee kuivaruokapurkkia, se ravistelee häntäänsä samaan tahtiin. Sirkuskisu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!