Nyyh. Olin kirjottanut blogipostauksen (postaus on aika ruma sana ja vielä anglismi, en tiedä oikein parempaakaan, päre tai lastu tuntuvat kohdallani jotenkin falskeilta, koska tämä ei ole mikään kaunokirjallinen blogi, viesti taas kuulostaa liian tekstarimaiselta) ja avasin toisessa ikkunassa musiikkilataamon, joka hyydytti koko selaimen ja blogipärelastupostausviesti katosi kuin juustohöylä ammeeseen. Hävinnyt hengentuotteeni käsitteli mm luonnon kauneutta, sitä, etten pidä uusvanhasta Kartanonkoskesta kauheasti, zitzätin vaikeutta ja Kerkko Koskisen äänen viettelevyyttä (oikeasti, se on aika kuuma etenkin kuulokkeista kuultuna).
Nyt on ilmeisesti joku sydänviikko, työpaikkani aulassa jaetaan erilaisia näytteitä terveyttävistä elintarvikkeista. Eilen asialla olivat Benecolin markkinamiehet. Kävin ahneuttani hakemassa minipullon jotain terveyspiimää tai vastaavaa lientä, jonka pitäisi vaikuttaa suotuisasti terveyteen ja lisätä täten tuottavuutta työelämässä (nyt vähän liioittelen). Tyhjän, kovamuovisen minipullon roskiin heittäminen harmitti, kuinka paljon jätettä funktionaaliset, muka välttämättömät elintarvikkeet tuottavatkaan. Ärsytti myös huomata, että menin taas ilmaishalpaan, vaikka olen päättänyt etten ota mitään mainoksena jaettavaa paskakrääsää, kuten kalentereita tai suojalaseja vain siksi, että se on ilmaista. Tänään minulle onnistuttiin tyrkkäämään "happohyökkäyksen katkaisevia pillereitä". Mitä vikaa purkassa tai HAMMASHARJASSA on?
Huomaan eläväni edelleen jossain määrin opiskelijataloudessa. Minulta jää esimerkiksi rahaa SÄÄSTÖÖN, joka on täysin uutta. En ole ikinä kyllä kärsinyt ihan oikeasta köyhyydestä, mutta vähillä rahoilla kulutustottumuksista on tullut väistämättä aika säästäväisiä. En esimerkiksi osta paljoakaan vaatteita uusina. Korut ovat ainoa törsäysintohimoni, ja koska aitoudella ei minulle ole mitään väliä, en saa niihinkään kovin kauheasti rahaa hassattua. En oikein tajua (siis ihan vilpittömästi) miten jotkut saavat kulutustutkimusten mukaan kulutettua kosmetiikkaan satoja euroja KUUKAUDESSA, pelkkä kulmakynäkin kestää vuosikausia, vaikka meikkaankin joka päivä. Tai vaatteisiin, onko niillä joku oma huone pelkästään vaatteiden säilytystä varten? Pienet paheet ovat hellyyttäviä ja piristävät arkea, mutta kulutusriippuvuus on noin laajasti ottaen aika kipeää touhua, joka muistuttaa yllättävän paljon syömishäiriöitä tai alkoholismia. Kerskakulutuksella vielä kuormittaa vähän laajempaa skaalaa kuin omaa perslaakia tai maksaa.
En toki peräänkuuluta askeesia, puhuisin kyllä niin sanotusti ilman alaleukaa jos tekisin niin. Jossain tapauksissa kulutusvastaisuus alkaa vaikuttaa aidolta masokismilta. Näin kerran erään ekohenkilön pistelevän puistossa (siinä kun muut söivät mansikoita ja joivat viiniä) dyykattua, kivikovaa ruisleipää jonka päällä oli dyykatun, kolhuisen kaalin likaisia päällilehtiä. Toinen ehkohenkilö käyttää samaa, roskiksesta löydettyä tummansinistä, taksikuskimallin miestentakkia kymmenettä vuotta. Mikäs siinä, kaikki eivät välitä kulinarismista tai estetiikasta, mutta en kyllä suostu pitämään itseäni pinnallisena tai epäekona siksi, että itse välitän. Minulla on tästä oikeasti vähän traumoja menneisyydestä, se aktivismi johon itsekin jollain tavoin kuuluin, sortui pahimmillaan taistolais-protestanttiseen "elämästä ei saa nauttia, koska niin moni kärsii"-mentaliteettiin.
Kulutuskritiikistäni huolimatta aion ostaa uuden digikameran. Meillä on muhkea järkkäri, jolla saa hienoja kuvia mutta joka painaa ja vie tilaa siinä määrin, ettei sitä viitsi kanniskella esimerkiksi matkoilla mukanaan. Näen päivittäin ihania juttuja, viimeksi Merimiehenkadun lamppuihin ripustetut, auringossa kimaltavat hopeahelmet, joita haluaisin taltioida. Järkkärissä on vielä sekin ongelma, että siinä on liikaa kaikkia hifejä toimintoja, joita en jaksa opetella käyttämään. Törmään valokuvauksessa aina tähän tekniikkaongelmaan, lähes kaikki valokuvausopettajanikin ovat olleet iäkkäitä miehiä, jotka ovat ensimmäisellä tunnilla alkaneet mumista lukseista ja aukoista ja samassa lauseessa tuominneet digikuvauksen ja tietokoneet. Tuo tekniikkavierastus on ollut luultavasti syynä siihen, etten koskaan ole kauhean vakavasti harkinnut valokuvaajan ammattia, vaikka pyrinkin kerran Taikkiin valokuvauslinjalle, en päässyt edes jatkoon, nyyh (nyt pyrkimiskuvia katsellessani ei ihmetytä ollenkaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei anonyymi! Keksithän itsellesi nimimerkin kommentoidessasi! Lisää huomattavasti vastaushalukkuuttani! Pus!